
Kuvassa OpenAI:n toimitusjohtaja Sam Altman.
Google-haku esitti käyttäjille virheellistä tietoa OpenAI:n toimitusjohtaja Sam Altmanista. Hakutulosten mukaan Altman olisi kuollut 12. elokuuta 2026.
Google-haussa Sam Altmanin nimeä hakeneet käyttäjät huomasivat keskiviikkona erikoisen virheen. Tavalliseen tapaan hakutuloksissa näkyivät Altmanin nimi, kuva ja lyhyt Wikipediaan pohjautuva esittely, mutta niiden yhteyteen oli ilmestynyt myös kuolinpäivä.
Google-haun mukaan Altman olisi kuollut 12. elokuuta 2026. Todellisuudessa OpenAI:n toimitusjohtaja ei ollut kuollut, eikä asiasta luonnollisesti löytynyt uutisia luotettavista medioista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Virheen taustalla näyttää olleen ilkivalta Wikipediassa. Altmanin Wikipedia-sivua oli muokattu siten, että hänet oli hetkellisesti merkitty kuolleeksi. Googlen automaattiset järjestelmät poimivat väärän tiedon Wikipediasta ja nostivat sen näkyvästi hakutuloksiin.
Google vahvisti myöhemmin tapahtuneen viestipalvelu X:ssä. Yhtiön mukaan virheellinen tieto ei ollut Googlen manuaalisesti tekemä muutos, vaan julkisen tietolähteen vandalisointi vaikutti automaattisesti haussa esitettyihin tietoihin.
Tapaus osoittaa samalla yhden Googlen hakutulosten automaattiseen muodostamiseen liittyvän ongelman. Hakupalvelu kerää tietoja esimerkiksi Wikipedian kaltaisista julkisista lähteistä, jolloin lähteeseen tehty virheellinen muutos voi joissakin tilanteissa päätyä nopeasti myös Googlen käyttäjien nähtäväksi ja pysyä siellä jonkin aikaa seuraavaan päivitykseen asti.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tällä kertaa virhe ei kuitenkaan ehtinyt näkyä pitkään. Altmanin Wikipedia-sivu korjattiin, ja Google poisti väärän kuolinpäivän hakutuloksistaan pian sen jälkeen.
wft google?? https://t.co/acvXVnuIfc pic.twitter.com/1E7EtW1zeS
— X Freeze (@XFreeze) August 12, 2026
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »