Apple on vahvistanut kumppanuuden Googlen kanssa tekoälyn suhteen.
Googlen Gemini-tekoälymallit ja pilviteknologia tulevat toimimaan pohjana tuleville Applen hyödyntämille tekoälymalleille osana monivuotista kumppanuutta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Apple ottaa Geminin käyttöön muun muassa uudistuvan Sirin pohjana vuoden 2026 aikana, minkä lisäksi käyttö laajenee myös muihin tuleviin Apple Intelligence -ominaisuuksiin.
”Huolellisen arvioinnin jälkeen totesimme, että Googlen teknologia tarjoaa parhaan pohjan Apple Foundation -malleille, ja olemme innoissamme innovatiivisista uusista kokemuksista, joita se avaa käyttäjillemme”, kertoivat Apple ja Google.
Applen ja Googlen mukaan Apple Intelligence jatkaa toimintaansa Applen laitteissa ja Private Cloud Computessa säilyttäen samalla Applen alan johtavat yksityisyysstandardit.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen ja Googlen orastavasta tekoäly-yhteistyöstä raportoitiin jo loppuvuoden 2025 aikana.
Maaliskuussa 2025 Apple joutui lykkäämään Siriin odotettuja, alun perin jo kesäkuussa 2024 julkistettuja parannuksia. Siriin on odotettu mullistavia uudistuksia, kuten tietoisuus henkilökohtaisesta kontekstista ja näytöllä näkyvistä tiedoista sekä mahdollisuus suorittaa toimia eri sovelluksissa, mutta Apple epäonnistui näiden kehittämisessä alun perin suunnitellussa aikataulussa.
Nyt Sirin odotetaan uudistuvan aikaisintaan kevään 2026 aikana, mahdollisesti iOS 26.4 -käyttöjärjestelmäversiossa.
Aiemmin raportoidusti Googlen kehittämä kustomoitu versio Gemini-tekoälymallista tulee toimimaan Applen Private Cloud Compute -järjestelmän palvelimilla, mikä mahdollistaa yksityisyyttä kunnioittavan toiminnan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin kuullun mukaan pinnan alla uusi Siri-arkkitehtuuri tulee koostumaan kolmesta eri komponentista, jotka ovat pyyntöjen suunnittelija (query planner), tietohaku (knowledge search) ja yhteenvetäjä (summarizer). Näistä kolmesta Googlen Gemini-mallit ovat tulossa käyttöön ainakin pyyntöjen suunnittelun ja yhteenvetojen osalta. Mahdollisesti Geminiä hyödynnetään myös tietohakujen yhteydessä mahdollistamaan Sirin vastaukset yleismaailmallisista aiheista.
Myös useammat Android-puhelinvalmistajat, esimerkiksi Samsung, hyödyntävät Googlen tekoälymalleja omien tekoälytoimintojensa taustalla.
Applelle yhteistyö Googlen kanssa on jatkoa yhtiöiden väliselle menestyksekkäälle hakukonekumppanuudelle, josta Google on maksanut Applelle jopa yli 20 miljardia dollaria vuodessa.
Päivitetty kello 19.21: Täydennetty muutamia yksityiskohtia.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »