Apple on virallisesti lykännyt Siriin kevään 2025 aikana odotettuja parannuksia.
Apple julkaisi ensimmäiset jo kesäkuussa 2024 WWDC-tapahtumassa esittelemistään Apple Intelligence -tekoälytoiminnoista lokakuun 2024 lopulla iOS ja iPadOS 18.1:n ja macOS Sequoia 15.1:n osana. Joulukuussa julkaistut iOS ja iPadOS 18.2 ja macOS Sequoia 15.2 toivat lisää aiemmin julkistettuja Apple Intelligence -toimintoja. EU-alueella sääntelysyistä Apple Intelligence -toiminnot ovat vasta saatavilla Maceilla, ei vielä iPhoneilla ja iPadeilla, joille Apple on kertonut ensimmäisten Apple Intelligence -toimintojen EU:ssa saapuvan huhtikuussa.
Kuukausien ajan huhtikuussa julkaistavien iOS 18.4:n ja muiden uusien versioiden on odotettu myös sisältävän Applen avustajapalveluun Siriin merkittäviä parannuksia, kuten tietoisuus henkilökohtaisesta kontekstista ja näytöllä näkyvistä tiedoista sekä mahdollisuus suorittaa toimia eri sovelluksissa. Nämäkin uudistukset Apple julkisti alun perin jo kesäkuussa 2024 WWDC:ssä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nyt Apple on vahvistanut tarvitsevansa lisäaikaa uusien toimintojen kehitystyöhön. Apple kommentoi asiaa Appleen keskittyvää Daring Fireball -blogia ylläpitävälle John Gruberille.
”Siri auttaa käyttäjiämme löytämään tarvitsemansa ja saamaan asiat valmiiksi nopeasti, ja vain viimeisen kuuden kuukauden aikana olemme tehneet Siristä keskustelevamman, ottaneet käyttöön uusia ominaisuuksia, kuten kirjoittamisen Sirille ja tuotetuntemuksen, ja lisänneet integroinnin ChatGPT:hen. Olemme myös työskennelleet personoidumpaa Siriä, antaen sille enemmän tietoisuutta henkilökohtaisesta kontekstistasi sekä mahdollisuuden toimia puolestasi sovelluksissasi ja niiden välillä. Näiden ominaisuuksien toimittaminen tulee kestämään kauemmin kuin ajattelimme, ja odotamme tuovamme ne tarjolle tulevan vuoden aikana.”
Viivästyvistä Siri-parannuksista henkilökohtaisen kontekstin tietoisuus tarkoittaa Sirin ymmärtävän sähköposteja, tekstiviestejä, kuvia, kalenteritapahtumia ja tiedostoja ja voivan vastata niistä esitettyihin kysymyksiin. Näytöllä näkyvän ymmärtämisessä puolestaan on kyse siitä, että Siri voi tehdä toimia perustuen näytöllä auki oleviin asioihin ja kysyä esimerkiksi reittiohjeita näytöllä näkyvään osoitteeseen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kolmas merkittävä uudistus, sovellusten sisäiset toimet, mahdollistaisi puolestaan Sirin tekevän käyttäjän puolesta toimia Applen omissa sekä muiden kehittäjien sovelluksissa ja niiden välillä.
Bloombergin Mark Gurmanilta oli jo aiemmin kuultu Applen kohtaamista haasteista uusien toimintojen kehitystyössä.
Aluksi Apple lykkäsi Siri-parannuksia huhtikuussa odotetuista iOS 18.4:stä ja muista rinnakkaisista versioista iOS 18.5:een, mutta lopulta Applen sisällä uudet ominaisuudet nähtiin vielä liian keskeneräisiksi.
”Ennen viimeisintä viivästystä, ohjelmistojohtaja Craig Federighi ja muut johtajat ilmaisivat sisäisesti vahvan huolensa siitä, että ominaisuudet eivät toimineet kunnolla – tai mainostetulla tavalla – heidän henkilökohtaisessa testauksessaan”, raportoi Bloombergin Mark Gurman nyt lähteisiinsä perustuen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Jotkut Applen AI-divisioonasta uskovat, että ominaisuuksien parissa tehty työ voidaan hylätä kokonaan ja Apple saattaa joutua rakentamaan toiminnot uudelleen tyhjästä. Ominaisuudet viivästyisivät sitten seuraavan sukupolven Siriin, jonka julkaisun Apple odottaa alkavan vuonna 2026”, jatkaa Gurman.
Applen on jo aiemmin raportoitu kehittävän suuriin kielimalleihin perustuen uutta Siriä, jota on aiemminkin suunniteltu vasta vuodelle 2026. Nyt edellä mainitut kolme parannustakin Sirin toimintaan saattavat toteutua vasta sen yhteydessä.
Myös tämän vuodeksi 2026 suunnitellun seuraavan sukupolven Sirin osalta on kuitenkin raportoitu ongelmista kehitystyössä.
”Applen työntekijät kyseenalaistavat, tarvitseeko toimitusjohtaja Tim Cookin tai yhtiön hallituksen ryhtyä toimiin tekoälyryhmän johtajuuden muuttamiseksi. He uskovat, että ilman suuria muutoksia Apple jää edelleen jälkeen. Aiemmin tänä vuonna yritys siirsi pitkäaikaisen ohjelmistojohtajan Kim Vorrathin auttamaan tiimiä”, totesi Mark Gurman aiemmin Power On -uutiskirjeessään.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Gurmanin mukaan Applen toistaiseksi julkaisemien Apple Intelligence -tekoälytoimintojen käyttö on jäänyt erittäin vähäiseksi Applen sisäisten tilastojen perusteella, minkä lisäksi viiveet alun perin julkistettujen Apple Intelligence -toimintojen julkaisussa ovat johtamassa siihen, ettei tulevassa merkittävässä iOS 19 -päivityksessä tulla näkemään merkittäviä uusia tekoälytoimintoja.
Kokonaisuutena Apple ei näytä olevan lähiaikoina kirimässä Googlen ja esimerkiksi Samsungin etumatkaa mobiililaitteiden tekoälyn kehityksessä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »