Google Chrome tunnistaa pian huijaussivustoja tekoälyn avulla. Päämääränä on parantaa käyttäjien turvallisuutta.
Alati kehittyvä tekoäly herättää huolta vakuuttavien, tekaistujen sisältöjen vaaroista, mutta toisaalta koneoppimista voidaan käyttää myös huijausten tunnistamiseen. Google Chromeen on paraikaa tekeillä turvallisuutta kohentava, älykäs uudistus, jonka X-käyttäjä Leopeva64 havaitsi selaimen esiversioon tutustuessaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uudistus tarkkailee verkkosivustojen ”tarkoitusta ja sisältöä” pyrkien tunnistamaan huijauksia. Se hyödyntää laajaa kielimallia havainnoiden merkkejä tunnettujen brändien sivustoiksi tekeytymisestä ja muusta harhaan johtavasta toiminnasta.
Huijausten tunnistus toimii paikallisesti laitteessa, eikä käyttäjien tietoja täten jaeta Googlen palvelimille edes hetkellisesti, lisätiedoissa todetaan.
Microsoft ehti jo hiljattain lanseerata huijaussivustoja tarkkailevan uudistuksen Edge-selaimelleen, aiheesta kirjoittava Android Authority huomauttaa, ja ennen pitkää myös Chrome saanee vastaavan toiminnon.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Toistaiseksi Google ei ole virallisesti kertonut uudistuksesta, joka on kuitenkin jo julkaistu alustavaan kokeiluun Chrome-selaimen Canary-kanavalle.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »