Nothing on noussut tänä vuonna nopeimmin kasvavaksi älypuhelinvalmistajaksi samalla, kun se on laajentanut puhelinvalikoimaansa.
Nothing-puhelimet ovat erottautuneet joukosta hyvän hinta-ominaisuussuhteen lisäksi muun muassa läpinäkyvällä designilla sekä Nothing OS -ohjelmistolla.
Nyt tuleva Nothing OS 3.0 -ohjelmistoversion uudistuksia on paljastunut Smartprix-sivuston kautta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Sivusto kertoo saanensa käsiinsä Nothing OS 3.0 -päivityksen, tarjoten kattavan muutoslokin sekä kuvia uudistuksista.
Nothing OS 3.0 on perustumassa uudelle Android 15 -käyttöjärjestelmäversiolle, jonka Google julkaisi 3. syyskuuta. Myös Nothing on ollut mukana Android 15 Beta -ohjelmassa.
Android 15:n teknisten uudistusten lisäksi Nothing tulee uudistamaan käyttökokemusta Nothing OS 3.0:lla omilla muutoksillaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Merkittävä uudistus Nothing OS 3.0:ssa tulee pika-asetusnäkymään. Oletuksena ensimmäinen alaspäin pyyhkäisy paljastaa yhteyksien, Wi-Fin ja mobiilidatan, sekä Bluetoothilla yhdistetyn laitteen kuvakkeet ja toisella pyyhkäisyllä kuvakkeita tulee esiin lisää. Kuvakkeita voi järjestellä uudelleen haluamallaan tavalla kahdelle eri sivulle, ja muuttaa niiden kokoa eri vaihtoehtoihin (1×2, 1×1, 2×2). Kirkkauden säätimeen Nothing integroi jatkossa automaattisen kirkkauden asetusvalinnan.
Nothing uudistaa myös käyttöliittymän ilmettä monissa eri kohdin. Muun muassa lukitun näytön näkymän kello saa uuden pistemäisen fontin, kun taas toisaalla monissa kohdin pistemäisestä fontista on luovuttu. Lisäksi käynnistyksen ja sormenjälkitunnistuksen animaatiot päivittyvät.
Lukitun näytön näkymässä kellon koko voi myös dynaamisesti muuttua sen mukaan, miten paljon widgetejä ja ilmoituksia näytöllä on näkyvissä.
Lisäksi Nothing OS 3.0:ssa Asetukset on ryhmitelty uudelleen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Mukana on myös uusi Charging Assistant -asetus, joka kertoo ilmoituksella, jos lataus ei tapahdu täydellä nopeudella tai käyttöön on asetettu latausrajoitus. Akun pitkäikäisyyttä tukeva asetus puolestaan on jaettu kahteen erilliseen osaan. Smart Charging Mode suorittaa latauksen tasaisesti yön aikana, mutta jatkossa tarjolla on myös kustomoitu lataustila Custom Charging Mode, joka mahdollistaa lataamisen rajoittamisen 70-90 prosenttiin.
Asetuksissa tarjolle on myös laitteen diagnostiikkatoiminto, joka mahdollistaa komponenttien (näyttö, kosketus, akku, tallennusmuisti) kunnon tarkistamisen.
Nothing OS 3.0 tukee myös Googlen jo Android 14:ssä esittelemiä ominaisuuksia, ennakoivaa takaisinpäin-elettä (Predictive Back Gesture), joka tarjoaa uuden animaation takaisin siirtymisen yhteydessä, sekä koko näytön sijaan yhden sovelluksen näytön tallennusta.
Nothing OS 3.0 tuo mukaan myös käyttämättömien sovellusten automaattisen arkistoinnin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nothing OS 3.0:n paljastunut muutosloki
- Uutta
- Räätälöi pikakuvakkeet vaivattomasti täysin uusien pika-asetusten avulla.
- Lukitusnäytön ellotaulun päivitetty design, mahdollistaa siirtymisen mukautussivulle painamalla lukittua näyttöä pitkään.
- Lisätty mahdollisuus palauttaa aloitusnäytön asettelu Nothingin oletustyyliin napauttamalla mukautussivun oikeaa yläpainiketta.
- Lisätty tuki automaattiselle arkistointitoiminnolle, joka vapauttaa automaattisesti tallennustilaa poistamatta sovelluksia tai tietoja laitteesta.
- Ota käyttöön näytön osittainen jakaminen, jotta voit tallentaa vain sovellusikkunan koko näytön sijaan.
- Päivitetty asetusten käyttöliittymän suunnittelu intuitiivisempaan käyttökokemukseen.
- Ohjattu käyttöönottotoiminto päivitetty versioon 3.0 sujuvampaa käyttöönottoa varten.
- Otettu käyttöön ennustavat takaisin-animaatiot, sovelluksille, jotka ovat valinneet ne.
- Kameran parannukset
- Optimoidut muotokuvatehosteet hienosäätämällä sumennuksen voimakkuutta kasvojen koon mukaan.
- Tehostettu kameran suorituskykyä heikossa valaistuksessa.
- Pystyraidat poistettu etuvideo- ja time-lapse-tiloista.
- Sulavoitettu käyttöliittymä ajastimella otettujen kuvien jälkeen.
- Säädelty zoom-liukusäätimen esittämistä.
- Muita parannuksia
- Optimoitu sormenjälkilukitusikkunan designia.
- Hiottu elenavigointi aloitusnäytöllä paremmalla herkkyydellä.
- Pidennetty valmiusaika Network Power Save Mode -virransäästötilassa.
- Päivitetty syyskuun tietoturvakorjaukset.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »