Aiemmin käsittelimme jo älykelloista Pebbleä. Nyt pikakokeiluumme pääsi Sonyn SmartWatch, joka on tuotteena varsin erilainen ja monella tapaa monipuolisempi.
Sony on jo esitellyt kokeilemallemme SmartWatchille jo myös seuraajan SmartWatch 2:n muodossa. Se jatkaa kuitenkin pitkälti samoilla linjoilla edeltäjänsä kanssa. Nyt kokeilemaamme alun perin jo viime vuodelta peräisin olevaa SmartWatchia myydään Suomessa nyt jo alle sadan euron. Pyrimme myöhemmin testaamaan myös uuden SmartWatch 2:n.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Älykelloista povataan seuraavaa suurta juttua mobiiliteknologian saralla ja näin voi hyvin käydäkin. Tällä hetkellä nähtävät laitteet ovat kuitenkin vielä ensimmäisen sukupolven tuotteita – lupauksia tulevaisuudesta, mutta vielä karkeita ja osittain viimeistelemättömän ja keskeneräisen tuntuisia. Sekä Pebblen että Sonyn SmartWatchin käyttö on ollut kuitenkin hyvin mielenkiintoista henkilökohtaisesti, koska ne tarjoavat todellakin esimakua tulevasta. Sonyn SmartWatchia näprätessä ajatukset siirtyivät paritoista vuotta taaksepäin, jolloin nähtiin esiaskeleita älypuhelimissa.
Muistan edelleen hyvin Nokia 7650:n. Aikanaan vuonna 2002 se tarjosi todellakin paljon uutta – se oli hyppäys aiempaan nähdeen. Kyseessähän oli tuolloin ensimmäinen Series 60 -älypuhelin ja kamerapuhelin Nokialta. Nykyisissä älykelloissa on paljon samaa fiilistä: ne tarjoavat tunteen jostain todella uudesta.
Alla käymme Sony SmartWatchin lyhyesti läpi useiden kuvien voimalla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
—


Lataaminen hoituu USB-kaapelilla tietokoneen kautta. SmartWatchista latausliittimet löytyvät klipsin alta. SmartWatch oli kokeiltavanamme vain pari päivää, joten en voi sanoa käytännössä mitään sen todellisesta akunkestosta. Sony itse lupaa vähäisellä käytöllä toiminta-aikaa viikon, tyypillisellä käytöllä 3-4 päivää ja rankalla käytöllä vain yhden päivän. Tulevaisuudessa älykellojen läpilyönti vaatii muun muassa toiminta-aikojen pidentymistä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kuten edellä mainittiinkin, olemme jo aiemmin kirjoittaneet Pebblestä. Itse olen nykyisin Pebblen osalta vakioälykellokäyttäjä, sillä normaalisti Pebble löytyy ranteesta lähes joka päivä. Alla Sonyn SmartWatch on päässyt kokovertailuun Pebblen kanssa. Kuvakin kertoo, että Pebblessä on itse asiassa suurempi näyttö, joka on totetettu vähävirtaisella E Ink -tekniikalla. Sonyn SmartWatchista löytyy OLED-värinäyttö, joka tarjoaa laitteelle enemmän monipuolisuutta, mutta syö samalla enemmän akkua. Lisäksi SmartWatchin näyttöön toivoisi enemmän kokoa kuin nykyiset 1,3 tuumaa. Pebblestä poiketen SmartWatchissa käytössä on kosketusnäyttö ja koskettamisessa suuremmasta koosta olisi hyötyä.
Merkittävä ero näyttötekniikan vuoksi on myös se, että SmartWatchin näyttö pimenee normaalisti käytön jälkeen, kun Pebblessä kellonaika pysyy näytöllä jatkuvasti näyttötekniikan suomien mahdollisuuksien ansiosta. Sonyn älykellossa joutuukin napauttamaan näyttöä kahdesti tai painamaan sivulta löytyvää ainoaa näppäintä nähdäkseen kellonajan. Yksinään kellona Sony SmartWatch ei olekaan kovin mukava tämän vuoksi.
Yleisesti ottaen Sony SmartWatchin kokokin on ongelmaton ainakin itselle. Se ei ole liian suuri palanen ranteessa. Muotoiluun toivoisi kuitenkin enemmän kellomaisuutta, minkä Pebble on tavoittanut paremmin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kulloinkin käytössä olevan kellotaulun voi valita SmartWatch-sovelluksesta. Tarjolla on useita erilaisia valmiita vaihtoehtoja ja useimmille löytyy omaa silmää miellyttävä vaihtoehtojen joukosta.
SmartWatch-sovelluksen kautta hoituu myös kelloon aktivoitavien sovellusten hallinta, järjestys ja asetusten muuttaminen. Käyttäjä saa siis vapaasti päättää käytännössä kaiken, mitä kelloonsa haluaa. Peruasetuksissaan kello tarjoaa vain kellotaulunäkymän ja kaikki sovellukset on yksittäin ladattava ja aktivoitava kelloon SmartWatch-sovelluksen kautta.

Ainoana fyysisenä painikkeena itse kellosta löytyy virta/lukitusnäppäin.

Kellon käyttöliittymä koostuu käytännössä neljästä eri palasesta:
- Kellotaulu
- Widget-sovellukset, joiden välillä liikutaan sivusuunnassa pyyhkäisemällä
- Sovellusvalikko, joka löytyy widgettejä selatessa alhaalta ylös pyyhkäisemällä
- Itse sovellukset
Taaksepäin liikutaan kahdella sormella napauttamalla tai ”nipistämällä”.
Paremman kuvan kellon valikoiden toiminnasta antanee alta löytyvä video.
Käyttäjä voi itse valita sovellukset, jotka hän haluaa merkittävämpään asemaan eli widget-sovelluksiksi, jotka tarjoavat sisältöä ja toimintoja jo ilman niiden erillistä avausta.
Monet toiminnoista, kuten sähköposti, Facebook ja Twitter esittävät widgetissään tuoreimman tarjolla olevan viestin. Erikseen on tarjolla myös New Events -widgetti, joka kokoaa yhteen tuoreimmat päivitykset eri lähteistä.
New Events:
Twitter:
Osa widgeteistä, kuten musiikkisoitin, tarjoaa käyttömahdollisuuden jo itsessään. Musiikkitoiston voi käynnistää ja keskeyttää suoraan widgetin alakulmasta.



Osittain kellon pioneerihengestä kertoo tietynlainen viimeistelemättömyys, mikä näkyy esimerkiksi puhelunhallintatoiminnon (Call handling) kuvakkeen näkymisenä osana valikkoa jatkuvasti, vaikkei puhelua olekaan käynnissä. Tällöin yllä näkyvän Call handling -kuvakkeen takaa ei löydy mitään toimintoja.

Lisäksi yleisemminkin älykelloja vaivaa se, että Twitteristä, Facebookista, sähköposteista ja viesteistä tulee ilmoituksia liian usein ja ranteessa kello värisee jatkuvasti. Vielä toistaiseksi ei älykelloissa ole nähty hienovaraisempaa jaottelua, jossa ilmoitettaisiin vain tärkeämmistä viesteistä joidenkin esiasetettujen vaihtoehtojen puitteissa. Tällaisenaan ranteeseen jatkuvasti päivittyvät viestit tuntuvat vielä liian häiritseviltä.
Toisaalta päivitystiheyttä voi myös laskea, mutta tällöinkään kello ei ole äly-lisäliitteensä veroinen eli pysty kertomaan merkittävimmistä viesteistä.
Sähköpostien ja Twitter- ja muiden päivitysten vilkuilu ranteesta löytyvästä laitteesta tuntuu aluksi jännältä, mutta käy nopeasti puuduttavaksi.
Musiikkisoittimen osalta SmartWatchkin toimii ohjaimena periaatteessa kiitettävästi, jos sattuu musiikkiaan kuuntelemaan puhelimesta löytyvän musiikkisoitinsovelluksen kautta. Tarjolla on musiikin toiston ohjaus, eteen- ja taaksepäin siirtyminen listalla sekä myös volyymisäätö.
Yleisesti SmartWatchin käyttäminen on vielä hieman hankalaa. Näyttö saisi olla kookkaampi, minkä lisäksi se kaipaisi myös parempaa kosketusherkkyyttä. Nykyisellään käyttö tuntuu liian työläältä, jotta se olisi mukavaa. Valikoissa liikkumisen pitäisi sujua jouheammin. Sinällään SmartWatchissa tehty valikkoratkaisu tuntuu järkevältä ja luontevalta pienen oppimisen jälkeen.
Nykyiseen alle 100 euron hintaansa Sony SmartWatch ei ole enää kovin kallis. Teknologiaintoilijalle se voi olla todella mielenkiintoinen ostos. Niin sanottujen peruskäyttäjien, jotka eivät osta älykelloa älykellon ostamisen vuoksi, kannattanee jäädä vielä odottamaan tulevaisuuden parempia ja valmiiksi hiotumpia ratkaisuja.
Itse uskon, omien käyttökokemusteni ja ilmiselvän tulevaisuuden kehityspotentiaalin perusteella, että älykelloista tulee vielä suuri juttu ja jo lähitulevaisuudessa sellainen löytyy monien ranteesta, vaikkeivat he itse sellaista vielä osaisikaan kaivata. Suurista teknologiajäteistä Sony kulkee nyt tämän kehityksen eturintamassa, mutta matkaa on vielä jäljellä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla



















Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »