Apple on keskeyttänyt kameralla varustetun niin sanotun AI-riipuksen kehityksen, kertoo Bloombergin Mark Gurman.
Laitteen oli tarkoitus toimia jatkuvasti ympäristöä havainnoivana tekoälyavustajana, jota käyttäjä voisi esimerkiksi pitää kaulassa, kiinnittää vaatteisiin tai sijoittaa muualle keholle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Hanketta ei ole raportin mukaan välttämättä peruttu lopullisesti, mutta se on ainakin toistaiseksi siirretty sivuun.
Raportoidusti uuden laitteen ideana olisi ollut toimia eräänlaisena aina mukana olevana kamerana iPhonelle.
Riipus olisi kerännyt visuaalista tietoa ympäristöstä ja välittänyt sitä Siri-tekoälyn käsiteltäväksi. Mukana olisi ollut myös mikrofoni Siri-komentoja varten. Tavoitteena oli siis rakentaa puettava laite, joka voisi tarjota käyttäjälle kontekstuaalista apua sen perusteella, mitä tämä näkee ja kuulee ympärillään.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Gurman kertoo, että Apple on lykännyt AI-riipusprojektia eikä etene sen kanssa tällä hetkellä aktiivisesti. Syytä päätökselle ei ole tarkemmin kerrottu. Apple voi myös palata ideaan myöhemmin.
Apple näyttää keskittävän tekoälypanostuksiaan tällä hetkellä tuotteisiin, joilla on jo selkeä asema käyttäjien arjessa.
Esimerkiksi uudet Apple Watch Series 12 ja Ultra 4 sisältävät uusia Audio Intelligence -ominaisuuksia. Samalla Apple suunnittelee kameralla varustettuja AirPodeja ja älylaseja, joiden odotetaan tulevan aikaisintaan vuonna 2027.
Samaan aikaan Apple kehittää Gurmanin mukaan myös kokonaan toisenlaista uutta puettavaa laitetta, näytötöntä terveysranneketta, mutta myös sen julkaisu on vielä epävarmaa. Projekti on vielä varhaisessa vaiheessa eikä mahdollista julkaisua odoteta ennen vuotta 2028.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »