Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut tiistaina YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa, että hänen hallintonsa aikoo korvata termin artificial intelligence eli tekoäly uudella nimellä super intelligence eli superäly.
Trump perusteli muutosta sillä, että sana artificial saa hänen mukaansa teknologian kuulostamaan keinotekoiselta tai epätodelliselta (fake).
Uutistoimisto Reutersin mukaan Trump sanoi, että Yhdysvaltain asiakirjoissa tulisi jatkossa käyttää uutta termiä, vaikka puheen yhteydessä ei julkistettu asiasta erillistä toimeenpanomääräystä tai muuta virallista säädöstä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Trump käytti uudesta termistä myös lyhennettä SI ja kuvasi superälyä teknologiana, jonka merkitys voisi hänen mukaansa ylittää jopa teollisen vallankumouksen tai internetin vaikutuksen.
Nimimuutoksen lisäksi Trump toisti puheessaan vastustavansa laajaa kansainvälistä tekoälysääntelyä. Hän sanoi Yhdysvaltojen torjuvan pyrkimykset rakentaa maailmanlaajuista järjestelmää tekoälyn hallintaan ja korosti, että teknologian kehitystä pitäisi hänen mukaansa ensisijaisesti kannustaa eikä hidastaa sääntelyllä.
Trump kuitenkin totesi Yhdysvaltain viranomaisten, erityisesti oikeusministeriön, seuraavan alan kehitystä ja puuttuvan tilanteeseen tarvittaessa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Termit artificial intelligence ja super intelligence tarkoittavat tekoälyalalla eri asioita. Artificial intelligence on yleisnimitys tekoälyjärjestelmille, kun taas superintelligence on perinteisesti viitannut hypoteettiseen tekoälyyn, jonka kyvykkyys ylittäisi ihmisen laajasti eri tehtävissä. Trump käytti termiä puheessaan huomattavasti laajemmassa merkityksessä koko tekoälyteknologian uutena nimenä.
Trump vähätteli puheessaan myös osaa tekoälyyn liittyvistä varoituksista ja sanoi Yhdysvaltojen aikovan säilyttää teknologisen johtoasemansa suhteessa erityisesti Kiinaan.
Samaan aikaan YK:n pääsihteeri António Guterres on vaatinut aiempaa vahvempaa kansainvälistä valvontaa tekoälylle ja korostanut nopeasti kehittyvien järjestelmien turvallisuusriskejä. YK:n turvallisuusneuvostossa on myös määrä käsitellä tekoälyn vaikutuksia kansainväliseen turvallisuuteen tällä viikolla.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »