Apple neuvottelee uutis- ja mediayhtiöiden kanssa monivuotisista sisältösopimuksista, joiden avulla se haluaa parantaa uuden Siri AI -tekoälyavustajansa kykyä vastata ajankohtaisia tapahtumia ja tietoja koskeviin kysymyksiin.
Wall Street Journalin mukaan Apple on keskustellut jopa yhdeksännumeroisista eli vähintään 100 miljoonan dollarin kokonaisbudjetista kustantajille maksettavia korvauksia varten.
Applen ehdottamassa mallissa korvaukset olisivat muuttuvia. Yhteistyökumppaneina toimiville medioille maksettaisiin silloin, kun niiden sisältöä käytetään Sirin tekoälyvastauksissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tavoitteena olisi antaa Sirille luotettava pääsy tuoreisiin uutisiin ja muuhun ajankohtaiseen tietoon.
WSJ kertoo Applen tavoittelevan monivuotisia sopimuksia, mutta neuvottelujen kohteena olevia mediayhtiöitä tai mahdollisten yksittäisten sopimusten arvoja ei ole kerrottu.
Tekoäly- ja mediayhtiöt ovat ajautuneet riitoihin sisältöjen hyödyntämisestä tekoälyn kouluttamiseen ja tietojen käytöstä laajemmin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin esimerkiksi The New York Times on haastanut OpenAI:n ja Microsoftin oikeuteen väitetystä sisältönsä luvattomasta käyttämisestä tekoälymallien kouluttamiseen. Muista mediayhtiöistä muun muassa News Corporation ja Axel Springer ovat puolestaan tehneet OpenAI:n kanssa sisältösopimuksia.
Apple tekee jo yhteistyötä lukuisten mediayhtiöiden kanssa Apple News+ -palvelussa. Apple on lisäksi solminut kustantajien kanssa sopimuksia, joihin on sisältynyt oikeuksia käyttää niiden sisältöä yhtiön oman tekoälyn kouluttamiseen.
Apple esitteli täysin uudistuneen tekoälyavustajansa Siri AI:n 8. kesäkuuta WWDC-tapahtumassa ja on tuomassa sen laajasti tarjolle 27-käyttöjärjestelmäversioissa syksystä alkaen.
Sääntelysyistä vuoksi Siri AI ei ole tulossa toistaiseksi saatavilla Euroopassa tai Kiinassa iPhonelle tai iPadille.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Euroopan unionin digimarkkinasäädös pakottaisi Applen avaamaan järjestelmänsä ulkopuolisille kehittäjille vastaavalla tavalla, jos Siri AI julkaistaisiin EU:ssa eikä Apple ole ollut valmis uhraamaan käyttäjien yksityisyyttä eivätkä Apple tai EU ole löytäneet asiassa yhteistä näkemystä.
EU:ssa Siri AI julkaistaan aluksi vain macOS 27:n, visionOS 27:n ja watchOS 27:n osana, sillä näitä Applen alustoja EU:n digimarkkinasäädöksen vaatimukset eivät koske.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »