Apple testaa kiinalaisen CXMT:n muistipiirejä useissa tuotelinjoissaan, mukaan lukien iPhoneissa ja MacBookeissa, kertoo nyt myös Wall Street Journal lähteisiinsä viitaten.
Applen kiinnostus CXMT:n muistipiireihin nousi esiin jo kesäkuun lopulla.
Taustalla on tekoälybuumin synnyttämä maailmanlaajuinen muistipiiripula, joka on nostanut RAM-käyttömuisti- ja NAND-tallennusmuistipiirien hintoja jopa moninkertaisiksi ja pakottanut monien muiden ohella Applen korottamaan useiden tuotteidensa hintoja. Apple kertoi Mac-tietokoneiden ja iPad-tablettien sekä muutamien muiden tuotteidensa rajuista hinnankorotuksista kesäkuussa, ja myös iPhone-hintojen on ootettu nousevan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen on aiemmin kerrottu jo hakeneen siunausta Yhdysvaltain hallinnoilta CMXT-yhteistyölle.
Yhdysvallat on aiemmin lisännyt Kiinan armeijaan liittyvien kytkösten vuoksi CXMT:n niin sanotulle mustalle listalle. Tämä itsessään ei suoraan lain näkökulmasta estä käyttämästä niiden piirejä Yhdysvaltojen ulkopuolella myytävissä tuotteissa, mutta Yhdysvaltain hallinto voi kuitenkin suhtautua sopimuksiin CXMT:n kanssa kriittisesti.
Lisäksi Applen osalta tilanne on poikkeuksellisen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
WSJ:n mukaan Apple on käynyt alustavia keskusteluja CXMT:n kanssa muistipiirien toimittamisesta. Tavoitteena olisi käyttää kiinalaisyhtiön komponentteja joissakin Kiinassa myytävissä Apple-laitteissa.
Apple pyrkii lähteiden mukaan saamaan presidentti Trumpin hallinnon hyväksynnän liiketoimille CXMT:n kanssa.
Nykyisellään erityisesti Applen mahdollisuudet tehdä yhteistyötä CXMT:n kanssa ovat rajalliset. Apple kaipaisi tuotteisiinsa räätälöityjä muistiratkaisuja, ja Yhdysvaltain vientisäännöt estävät yhdysvaltalaisia yhtiöitä siirtämästä teknologiaa CXMT:lle.
Tämä koskee myös teknisiä yksityiskohtia ja tuotespesifikaatioita, joita tarvittaisiin Applen räätälöityjen komponenttien suunnittelussa. Käytännössä sääntely estää näin Applea toistaiseksi tilaamasta CXMT:ltä sille räätälöityjä muistipiirejä, ellei se saa yhteistyöhön erillistä lupaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Jos Apple joutuisi käyttämään CXMT:n valmiita muistipiirejä ilman syvempää teknistä yhteistyötä, se voisi joutua muuttamaan joidenkin tuotteidensa suunnittelua.
Muista tietokonevalmistajista HP, Asus ja Acer ovat jo aloittaneet käyttämään pieniä määriä muistipiirejä kiinalaiselta CXMT:ltä, raportoi Nikkei Asia hiljattain. Näistä CXMT:n piirejä jo käyttävistä tietokonevalmistajista HP on yhdysvaltalainen yhtiö, kun taas Asus ja Acer ovat Taiwanista.
Muistien kovan kysynnän myötä myös CXMT on jo täyttänyt kapasiteettinsa. WSJ:n lähteiden mukaan yhtiön tuotantokapasiteetti on jo täynnä tälle vuodelle, eikä sillä ole paljon tilaa uusille kansainvälisille asiakkaille.
CXMT pyrkii hyödyntämään tilaisuutta markkinaosuutensa kasvattamiseen investoinneilla, joiden rahoittamisessa sitä avittaa myös juuri pörssilistautumisen yhteydessä järjestetty listautumisanti. Markkinat ottivat CXMT:n vastaan innokkaasti, kun sen osakekurssi jopa kuusinkertaistui listautumishinnasta ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »