Näillä näkymin Apple tulee julkistamaan seuraavat iPhone-puhelimensa tavanomaisessa aikataulussa syysskuussa.
Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman on viimeisimmässä Power On -uutiskirjeessään todennut tietojensa perusteella odottavansa Applen seuraavan tavanomaista aikatauluaan ja julkistavan uudet iPhonet Labor Day -maanantaita seuraavana tiistaina tai keskiviikkona. Yleisimmin julkistukset ovat osuneet tiistaille, joten todennäköisin julkistusajankohta tänä vuonna on 8. syyskuuta.
Tuotejulkistus tulee olemaan ensimmäinen 1. syyskuuta toimitusjohtajana aloittavan John Ternusin alaisuudessa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lukuisten raporttien ja paljastusten perusteella Applelta odotetaan syksyllä kolmea uutta mallia, jotka ovat iPhone 18 Pro, iPhone 18 Pro Max sekä ensimmäinen taittuvanäyttöinen iPhone, mahdollisesti mallinimeltään iPhone Ultra.
Ensi kertaa Pro-huippumallien rinnalla ei kuitenkaan tulle julkaisemaan samanaikaisesti perusmallia, vaan raportit ovat kertoneet niin iPhone 18:n kuin myös edullisemman iPhone 18:n sekä toisen sukupolven iPhone Airin olevan tulossa vasta keväällä 2027.
Apple jakaa näin iPhone-julkaisunsa uudella tavalla kahteen osaan, minkä pitäisi osaltaan vähentää syklisyyttä ja tasata myynnin jakautumista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
iPhone 18 Pro -puhelimiin Apple on tuomassa muutamia kiinnostavia uudistuksia, joita ovat mahdollisesti pienempi näyttöreikä, pääkamerassa paremman mukautumisen eri valaistusolosuhteisiin mahdollistava vaihtuva aukon koko sekä yhdessä sen kanssa monen vuoden jälkeen mahdollisesti uusi kenno. Lisäksi sisältä tulee löytymään tuttuun tapaan uusi tehokkaampi järjestelmäpiiri ja jälleen mahdollisesti hieman suuremmat akut.
Värivaihtoehtoina iPhone 18 Pro -puhelimista odotetaan olevan tulossa vaaleansininen, tumma kirsikka, hopea ja tummanharmaa, joka on lähellä mustaa.
Lue tästä myös: Näyttävätkö tulevat iPhone-värit tältä? iPhone 18 Pron mallikappale jo kuvissa neljänä värivaihtoehtona
Ensimmäinen taittuvanäyttöinen iPhone eli mahdollinen iPhone Ultra puolestaan tarjoaa 7,8 tuuman taittuvan sisänäytön ja 5,5 tuuman kansinäytön. Yhteensä taittuvaan iPhoneen odotetaan neljää kameraa: kahta takakameraa sekä etukameraa sekä sisä- että ulkonäytön yhteyteen. Lisäksi huhujen mukaan iPhone Ultra sisältää titaanirungon, Liquid Metal -saranan sekä Touch ID:n Face ID:n sijaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lue tästä myös: Applen taittuvan iPhonen näyttötuotanto etenee – Samsung Display aloitti OLED-paneelien valmistuksen
Uusien iPhone-puhelinten rinnalla syyskuussa Applen odotetaan esittelevän myös uusia Apple Watch -älykelloja.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »