Tekoäly-yhtiö Anthropic on poistanut Claude Fable 5- ja Claude Mythos 5 -mallit käytöstä kaikilta käyttäjiltä Yhdysvaltain hallinnon antaman vientirajoitusmääräyksen jälkeen. Päätös tuli vain päiviä sen jälkeen, kun yhtiö oli julkaissut uudet Mythos-luokan tekoälymallinsa.
Anthropic kertoo, että Yhdysvaltojen määräys koskee kaikkia ulkomaalaisia henkilöitä riippumatta siitä, ovatko he Yhdysvaltojen ulkopuolella vai maan sisällä. Yhtiön mukaan käytännön seurauksena sen oli pakko sulkea Fable 5 ja Mythos 5 kokonaan kaikilta asiakkailta varmistaakseen määräyksen noudattamisen.
Tapaus on jatkoa Anthropicin väännölle Yhdysvaltojen kanssa. Aiemmin Anthropicin ja Yhdysvaltojen suhdetta on heikentänyt yhtiön haluttomuus sallia tekoälynsä laajaa käyttöä esimerkiksi armeijan toimesta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Claude Mythos 5 ja Claude Fable 5 perustuvat aiemmin julkaistuun Claude Mythos Preview -malliin, jonka Anthropic julkaisi vain rajallisesti tietoturvatutkimukseen. Mallin kerrottiin pystyvän löytämään ohjelmistojen haavoittuvuuksia ja muita tietoturvaongelmia erittäin tehokkaasti.
Mythos Preview oli aluksi saatavilla vain rajatulle joukolle yrityksiä ja tutkimuskumppaneita Project Glasswing -ohjelman kautta. Osallistujien on kerrottu löytäneen ja korjanneen mallin avulla runsaasti haavoittuvuuksia.
Kun Anthropic julkaisi uudet Mythos 5- ja Fable 5 -mallit, yhtiö kertoi pitävänsä Mythos-sarjan edelleen rajattuna Project Glasswing -kumppaneille, mutta toi samalla Fable 5:n laajempaan julkiseen käyttöön suojamekanismien kanssa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Fable 5 julkaistiin mallina, jonka oli tarkoitus tarjota Mythos-luokan kyvykkyyttä yleiseen käyttöön, mutta tiukemmilla rajoituksilla. Mukana oli suojauksia, joiden tarkoituksena oli estää mallin väärinkäyttö esimerkiksi haitalliseen kybertoimintaan.
Julkaisun jälkeen osa käyttäjistä kritisoi rajoituksia, ja Anthropic kertoi säätävänsä turvallisuusmekanismeja tasapainottaakseen käytettävyyttä ja turvallisuutta.
Anthropicin käsityksen mukaan Yhdysvaltain hallinto uskoo saaneensa tietoonsa menetelmän, jolla Fable 5:n suojauksia voidaan ohittaa. Yhtiö kertoo arvioineensa demon, jossa kyseistä tekniikkaa käytettiin pienen joukon jo aiemmin tunnettujen ja vähäisten haavoittuvuuksien tunnistamiseen.
Anthropicin mukaan nämä haavoittuvuudet vaikuttavat suhteellisen yksinkertaisilta, ja myös muut julkisesti saatavilla olevat tekoälymallit pystyvät löytämään niitä ilman vastaavaa ohitustekniikkaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yhtiö väittää, että hallinnon määräys vientirajoituksesta kansalliseen turvallisuuteen vedoten perustuukin väärinkäsitykseen.
Vaikka vientirajoitus koskee erityisesti ulkomaalaisia henkilöitä ja ulkomaille tapahtuvaa siirtoa, Anthropic päätti sulkea Fable 5:n ja Mythos 5:n kaikilta asiakkailta. Yhtiön mukaan tämä oli välttämätöntä määräyksen noudattamiseksi, koska rajoitus koskee myös ulkomaalaisia Anthropicin työntekijöitä Yhdysvaltojen sisällä.
Kaikki muut Anthropicin mallit pysyvät käytettävissä normaalisti.
Anthropic on pahoitellut asiakkaille aiheutunutta häiriötä ja sanoo pyrkivänsä palauttamaan pääsyn mahdollisimman pian. Yhtiö aikoo jakaa lisää tietoa pian ja jatkaa keskusteluja Yhdysvaltain hallinnon kanssa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »