Strava uudistaa voimaharjoitteluominaisuutensa perusteellisesti.
Perinteisesti Strava on tunnettu erityisesti juoksun ja pyöräilyn seurannasta, mutta nyt se panostaa entistä vahvemmin kuntosali- ja voimaharjoittelun seurantaan.
Stravan mukaan käyttäjät kirjasivat sovelluksella vuonna 2025 jo yli 500 miljoonaa voimaharjoittelusuoritusta, mikä tekee lajista yhden palvelun nopeimmin kasvavista kategorioista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Päivityksen merkittävin uudistus on uusi treenilokiominaisuus, jonka avulla käyttäjät voivat tallentaa sarjat, toistot sekä käytetyt painot suoraan harjoituksen aikana.
Samalla aiempien treenien tarkastelu helpottuu, ja vanhoja harjoituksia voi toistaa myöhemmin helposti uudelleen.
Strava lisää myös automaattisesti muodostuvat lihaskartat, jotka visualisoivat harjoituksen jälkeen eri lihasryhmien käytön ja mitä kehon alueita treeni kuormitti eniten.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tavoitteena on tehdä harjoittelun seurannasta selkeämpää ja helpommin hahmotettavaa.
Lisäksi päivitys tuo viisi uutta voimaharjoitteluun suunnattua jakomuotoa, joiden avulla käyttäjät voivat jakaa esimerkiksi nostotuloksiaan ja tietoja kehittymisestään.
Strava tuo samalla 14 uutta integraatiota voimaharjoittelun seurannan osalta seuraavien brändien kanssa: 24 Hour Fitness (tänä kesänä), Amazfit, Caliber, Coros, Fitbod, Garmin, Hevy, iFIT Personal Trainer, Jefit, Liftoff, Motra, Remaker, Runna ja Whoop. Lisää integraatioita julkaistaan myöhemmin vuoden aikana.
”Tämä uudistus tuo saman syvyyden, motivaation ja jaettavuuden, josta Strava tunnetaan, lukuisiin voimaharjoitteluaktiviteetteihin. Olipa kyseessä sitten kilpailuun harjoitteleminen, yleiskuntoharjoittelu tai voimanrakennus ensisijaisena aktiviteettina, heillä on nyt työkaluja, jotka vastaavat heidän todellisiin tarpeisiinsa, ja tämä on vasta alkua”, kommentoi tuotejohtaja Matt Salazar.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uusi voimaharjoittelun kokonaisuus julkaistaan maailmanlaajuisesti lähiviikkojen aikana kaikille Strava-käyttäjille.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »