Yhdysvaltalainen tekoäly-yhtiö Ex-Human on haastanut Applen oikeuteen App Store -käytäntöihin liittyvässä kiistassa. Yhtiö väittää Applen poistaneen sen sovelluksia mielivaltaisesti sekä pidättäneen merkittävän määrän tuloja, kertoo San Francisco Business Times.
Kanteen mukaan Apple on poistanut App Storesta Ex-Humanin kaksi sovellusta, Botifyn ja Photify AIn. Samalla Apple olisi yhtiön mukaan jäädyttänyt noin 500 000 dollarin edestä sovellusten tuottoja.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Apple perusteli poistot väitteellä “epärehellisestä tai vilpillisestä toiminnasta”, mutta Ex-Humanin mukaan konkreettisia esimerkkejä rikkomuksista ei ole annettu.
Yhtiön kanteessa todetaan, ettei Apple ole yksilöinyt mitään tiettyjä tapahtumia, käyttäjätoimintaa tai sovellusten ominaisuuksia, jotka olisivat johtaneet poistopäätökseen.
Botify on tekoälyyn perustuva chatbot-alusta, joka nousi aiemmin otsikoihin, kun MIT Technology Review raportoi sovelluksessa esiintyneistä ongelmista. Palvelussa oli mahdollista luoda chatbotteja, jotka esittivät alaikäisiä julkisuuden henkilöitä ja kävivät seksuaalissävytteisiä keskusteluja.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Esimerkiksi käyttäjän luoma botti, joka esiintyi Jenna Ortegan Wednesday Addams -hahmona, kommentoi raportin mukaan, että suojaikärajat olivat “rikottaviksi tarkoitettuja”. Lisäksi sovelluksessa esiintyi bottihahmoja, jotka esittivät nuorempia versioita näyttelijöistä kuten Emma Watson ja Millie Bobby Brown.
Myös Photify AI on herättänyt kritiikkiä, sillä sen on kerrottu mahdollistaneen kuvien luomisen oikeista ihmisistä paljastavissa asuissa ilman heidän suostumustaan.
Ex-Human väittää lisäksi, että Photify AI:n poistaminen saattoi liittyä kilpailutilanteeseen. Yhtiön mukaan päätös osui ajallisesti yhteen Applen oman kuvageneraattorin, Image Playgroundin, esiin nostamisen kanssa. Yhtiö kertoo myös, että sen sovellukset ovat edelleen saatavilla Google Play Storessa ilman ongelmia.
Botifyn kuukausituotot olivat yhtiön mukaan noin 330 000 dollaria ja Photify AI:n noin 100 000 dollaria.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ex-Human hakee oikeudelta määräystä, joka estäisi Applea pitämästä sovelluksia poissa App Storesta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »