Suomalainen Oura hallitsee maailmanlaajuisia älysormusmarkkinoita suvereenisti, mutta erilaisia kilpailijoita markkinoille kuitenkin putkahtelee tuon tuosta.
Nyt Rollme on esitellyt uuden Vibe Smart Ring -älysormuksen. Uusi sormus yhdistää minimalistiseen keramiikkarunkoon terveydenseurannan lisäksi kosketuseleohjauksen sekä erikoisuutena värinähälytykset,
Rollme Vibe sisältää haptisen moottorin, jonka avulla sormus tarjoaa hienovaraisia värinähälytyksiä esimerkiksi puheluista, viesteistä, muistutuksista ja aktiivisuusilmoituksista. Lisäksi sormus voi tarjota myös juomis- ja lääkemuistutuksia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Sormuksen kosketusherkkä pinta puolestaan mahdollistaa eleohjauksen esimerkiksi musiikin, kameran ja e-kirjojen hallintaan paritetussa älypuhelimessa.
Samanaikaisesti, kun esimerkiksi Rollme on tuonut sormukseensa edellä kuvaillun kaltaisia lisätoimintoja, on Oura läpi vuosien pitäytynyt laajentamasta sormuksensa toiminnallisuutta terveyden seurannan ulkopuolella. Nähtäväksi jää, tullaanko myös Ouralta näkemään jatkossa enemmän ominaisuuksia, jotka tekisivät Oura-sormuksista entistä enemmän älysormuksia.
Muuten Rollme Vibe -somus mittaa muun muassa sykettä, veren happitasoa, sykevälivaihtelua, unta, ihon lämpötilaa sekä pyrkii luomaan arvion mielialasta. Lisäksi mukana on kuukautiskierron seuranta, palautumistietoja treenien jälkeen sekä SOS-hätätoiminto.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Rollme Vibe Smart Ringin runko on valmistettu sisäpuolelta ruostumattomasta teräksestä ja ulkopuolelta mikrokiteisestä nanokeramiikasta, jonka pitäisi kestää naarmuja ja korroosiota. Kestävyydeltään 5ATM-luokiteltu sormus sopii myös uintikäyttöön.
Akun luvataan kestävän 5-7 päivää yhdellä latauksella, ja mukana tuleva latauskotelo pidentää valmiusaikaa jopa 60 päivään.
Rollme Viben värivaihtoehdot ovat harmaa Mineral Gray ja valkoinen Lunar White (ei saatavilla artikkelin julkaisuhetkellä) ja kokovaihtoehdot 7-13. Sormuksen leveys on 7,5 millimetriä ja paksuus 2,5 millimetriä.
Rollmen omassa verkkokaupassa Vibe-sormuksen hinta on 79,99 dollaria, joten Ourasta se erottuu lisäominaisuuksiensa ohella huomattavasti edullisempana vaihtoehtona.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »