Apple on kehittäny yhtiön sisäisen ChatGPT:n kaltaisen sovelluksen testatakseen uudistuvaa Siri-palveluaan, raportoi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman.
Applen on nähty jääneen monella eri tavalla perässähiihtäjäksi tekoälyssä, mutta taustalla Apple jatkaa työtään palvelujen parantamiseksi. Apple työstää edelleen merkittäviä, lykättyjä Siri-uudistuksia, joiden pitäisi nyt saapua keväällä 2026.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Maaliskuun alkupuolella Apple lykkäsi Siriin aiemmin kevään 2025 aikana odotettuja, alun perin jo kesäkuussa 2024 julkistettuja parannuksia. Siriin on odotettu mullistavia uudistuksia, kuten tietoisuus henkilökohtaisesta kontekstista ja näytöllä näkyvistä tiedoista sekä mahdollisuus suorittaa toimia eri sovelluksissa, mutta Apple epäonnistui näiden kehittämisessä alun perin suunnitellussa aikataulussa.
Samalla Applen suunnitelmana on kehittää Siri uudelleen uudelta, modernilta pohjalta vastaamaan nykyvaatimuksia.
Applen suunnitelmana ei ole julkaista ChatGPT:n kaltaista sovellusta julkisesti, mutta yhtiön sisäisessä Sirin uudistusten testaamisessa Veritas-koodinimellä tunnettu sovellus on noussut keskeiseen rooliin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Sovellus ottaa pohjimmiltaan uuden Sirin vielä keskeneräisen teknologian ja asettaa sen muotoon, jota työntekijät voivat testata sitä tehokkaammin”, Gurman toteaa. Samalla Gurmanin mukaan Apple kerää kuitenkin palautetta siitä, koetaan keskustelunomainen käyttöliittymä hyödylliseksi.
ChatGPT:tä muistuttavan Applen sisäisen sovelluksen kerrotaan mahdollistavan useiden eri aiheiden keskustelujen hallinnan ja voivan tallentaa aiempia keskusteluja sekä viitata niihin. Aiempiin kyselyihin voi myös palata.
Aiemmissa haastatteluissa Apple-johtajat ovat epäilleet tarvetta kehittää erillinen keskustelutyyppinen palvelu ja suosineet sen sijaan tekoälyn tuomista osaksi laajempaa Applen tarjontaa.
Applenkin suunnitelmat voivat kuitenkin elää ja muuttua.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin on raportoitu Applen kehittävän tulevia tekoälyratkaisujaan kahdella linjalla. Omiin malleihin tukeutumisen rinnalla vaihtoehtona harkitaan ulkopuolisen tarjoajan tekoälymallin hyödyntämistä esimerkiksi tulevan Siri-uudistuksen pohjana.
Osana Answers, Knowledge, and Information -tiimiä Apple kehittää myös omaa tekoälyään, joka voi vastata käyttäjien kysymyksiin eri aiheista hieman ChatGPT:tä vastaavalla tavalla.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »