Apple tutkii ja käy neuvotteluja Googlen kanssa sen Gemini-tekoölyn hyödyntämisestä seuraavan sukupolven Siri-avustajan teknisenä perustana, raportoi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman lähteisiinsä perustuen.
Tekoälyn osalta Applen on yleisesti nähty jääneen perässähiihtäjäksi, ja Apple on kokenut tekoälyn saralla vakavia takaiskuja. Tekoälyn suhteen Applella ei kuitenkaan ole luovutettu, vaan suunnitelmat ovat kunnianhimoiset. Apple saattaa kuitenkin jatkossa tukeutua vahvemmin kumppaneihin mitä tulee tekoälymallien käyttöön.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Apple työstää edelleen merkittäviä, lykättyjä Siri-uudistuksia, joiden pitäisi nyt saapua keväällä 2026.
Maaliskuun alkupuolella Apple lykkäsi Siriin aiemmin kevään 2025 aikana odotettuja, alun perin jo kesäkuussa 2024 julkistettuja parannuksia. Siriin on odotettu mullistavia uudistuksia, kuten tietoisuus henkilökohtaisesta kontekstista ja näytöllä näkyvistä tiedoista sekä mahdollisuus suorittaa toimia eri sovelluksissa, mutta Apple epäonnistui näiden kehittämisessä alun perin suunnitellussa aikataulussa.
Samalla Applen suunnitelmana on kehittää Siri uudelleen uudelta, modernilta pohjalta vastaamaan nykyvaatimuksia. Tätä varten Applen on raportoitu aiemmin tutkineen mahdollisuutta OpenAI:n tai Anthropicin mallien hyödyntämiseen. Lopulta kumppaniksi saattaa kuitenkin nousta Google.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Gurmanin mukaan Google kouluttaa parhaillaan Gemini-tekoälymallia, joka voisi toimia Applen Private Cloud Compute -palvelimilla Applen vaatimusten mukaisesti.
Gurmanin mukaan Apple otti hiljattain yhteyttä Googleen selvittääkseen uuden Sirin perustana toimivan räätälöidyn tekoälymallin kehittämistä.
Edelleenkään lopullista päätöstä asiassa ei ole tehty, Gurman raportoi, mutta Apple vertailee muita malleja suhteessa itse kehittämiinsä.
”Sisäisesti Applella on käynniss kilpailu sen selvittämiseksi, kumpi lähestymistapa toimii parhaiten. Yhtiö kehittää samanaikaisesti kahta versiota uudesta Siristä: toista nimeltä Linwood, joka toimii sen omien mallien avulla, ja toista koodinimeltään Glenwood, joka toimii ulkopuolisella teknologialla”, Gurman kertoo lähteisiinsä perustuen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Omien tekoälypalvelujensa lisäksi Googlen Gemini-tekoälymallit toimivat jo taustalla useampien eri Android-valmistajien tarjoamissa toiminnoissa.
Applelle yhteistyö Googlen kanssa olisi jatkoa yhtiöiden väliselle menestyksekkäälle hakukonekumppanuudelle, josta Google on maksanut Applelle jopa yli 20 miljardia dollaria vuodessa.
Aiemmin raportoidusti Anthropicin Claude-tekoälymallit olisivat olleet Applen suosikkeja, mutta Apple ja Anthropic eivät ole löytäneet sopua yhteistyön taloudellisista ehdoista.
Gurmanin mukaan osa Applen johtajista on harkinnut laajemminkin muiden kuin Applen mallien hyödyntämistä Apple Intelligence -tekoälytoimintojen toteuttamiseksi, mutta aktiivisesti Applen harkitsevan ulkopuolisen mallin hankkimista nyt vain Sirin osalta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Samalla Gurman kertoo Applen aloittaneen testaamaan ensimmäistä omaa biljoonan parametrin malliaan, joka olisi huomattavasti suorituskykyisempi kuin Applen tähänastinen suurin 150 miljardin parametrin malli.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »