Apple suunnittelee Sirin uuden eri sovelluksissa tehtävien suorittamisen mahdollistavan toiminnon julkaisemista keväällä 2026 osana mahdollisesti iOS 26.4 -käyttöjärjestelmäversiota.
Siriin on odotettu mullistavia uudistuksia, kuten tietoisuus henkilökohtaisesta kontekstista ja näytöllä näkyvistä tiedoista sekä mahdollisuus suorittaa toimia eri sovelluksissa, mutta Apple epäonnistui näiden kehittämisessä alun perin suunnitellussa aikataulussa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nyt Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman raportoi viimeisimmässä Power On -uutiskirjeessään tarkempia yksityiskohtia Sirin uudesta sovelluksiin liittyvästä toiminnallisuudesta. Vaikka suunnitelmana on nyt julkaisu keväällä 2026, myös haasteita riittää yhä.
”Suunnitelmana on nyt julkaista ominaisuus laajemman Siri-infrastruktuuriuudistuksen yhteydessä keväällä ja markkinoida sitä voimakkaasti. Minulle kuitenkin kerrotaan, että yrityksen sisällä on jonkin verran huolta. Insinöörit ovat kamppailleet varmistaakseen, että järjestelmä toimii riittävän monen sovelluksen kanssa ja on riittävän tarkka käsittelemään vaativia tilanteita. Huolta aiheuttaa ohjelmiston epäonnistuminen kategorioissa, joissa tarkkuudesta ei voida tinkiä, kuten terveys- tai pankkisovelluksissa”, Gurman kirjoittaa.
Mahdollisesti Apple tulee rajoittamaan Sirin sovellusten hallinnan vain tiettyihin sovelluksiin tai sovelluskategorioihin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Sirin uusi sovelluksissa tehtäviä suorittava toiminnallisuus rakentuu Applen aiemmalle App Intents -ratkaisulle, jota sovellukset ovat voineet jo entuudestaan tukea Pikakomennot-sovelluksen, Spotlight-haun ja widgetien kanssa toiminnan mahdollistamiseksi.
Raportoidusti Apple tekee yhteistyötä merkittävien sovellusten kanssa Sirin uuden toiminnallisuuden testaamiseksi ennen julkaisua. Näihin sovelluksiin lukeutuvat muun muassa Uber, AllTrails, Threads, Temu, Amazon, YouTube, Facebook ja WhatsApp. Lisäksi Apple testaa toiminnallisuutta omien sovellustensa sekä jopa muutamien pelien kanssa.
Applelle nyt keväällä 2026 odotettujen tekoälyominaisuuksien julkaisun onnistuminen on tärkeää, sillä yhtiön on yleisesti nähty jääneen tekoälyn saralle perässähiihtäjäksi.
Tekoäly nousi vahvasti esiin myös hiljattain Applen tulosjulkistuksen yhteydessä. Applen toimitusjohtaja Tim Cook kertoi yhtiön kasvattavan merkittävästi investointejaan tekoälyyn.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Cook ei sulkenut yritysostoja pois, jos ne vauhdittavat Applen suunnitelmien toteuttamista. Lisäksi Applen on raportoitu myös tutkivan mahdollisia kumppanuuksia tekoäly-yhtiöiden kanssa, ja harkitsevan omien tekoälymalliensa korvaamista Sirin taustalla esimerkiksi OpenAI:n tai Anthropicin malleilla.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »