Applen rahoittama F1-elokuva saapui elokuvateattereihin 25. kesäkuuta alkaen.
Elokuva nähdään ensin elokuvateattereissa ja sen jälkeen Apple TV+ -suoratoistopalvelussa. Apple ei kuitenkaan ole kertonut, milloin F1-elokuva on tulossa sen suoratoistopalveluun.
Toistaiseksi aikataulusta voidaan esittää vain valistuneita arvauksia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Raportoidusti F1-elokuvan budjetti on yli 250 miljoonaa dollaria, ja Apple ja muut osalliset pyrkivät tienaamaan elokuvalla useilla eri tavoilla.
F1-elokuvan seuratessa tavanomaista käytäntöä ensin vuorossa olevan elokuvateatterijulkaisun jälkeen elokuva julkaistaan erillistä maksua vastaan katseltavaksi eri palveluissa. Julkaisu katseltavaksi Apple TV+:n tilaajille ilman erillistä maksua on vuorossa vasta tämän jälkeen.
Kuten 9to5Mac-sivusto kertoo, tavallisesti elokuvat ilmestyvät osto- ja vuokrauspalveluihin noin 45 päivää teatterijulkaisunsa jälkeen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tavallisesti tämä vaihe saatavuudesta kestää kuukauden tai pari, elokuvasta ja sen suosiosta riippuen.
Yleiset aikataulut huomioiden F1-elokuvaa voidaan odottaa julkaistavaksi Apple TV+ -suoratoistopalvelussa syksyn aikana, mahdollisesti esimerkiksi lokakuussa. Mikään ei kuitenkaan takaa Applen noudattavan yleistä aikataulua F1-elokuvan kanssa. Jokseenkin todennäköiseltä kuitenkin näyttää, että F1-elokuvan ehtii nähdä Apple TV+ -tilauksella vielä vuoden 2025 aikana.,
Valtavan markkinointikampanjan siivittämänä F1-elokuvan avausviikonloppu vaikuttaa menestykseltä elokuvan kerätessä pitkälle yli 100 miljoonan dollarin lipputulot.
Apple Original Filmsin F1-elokuvan tuottajia ovat Jerry Bruckheimer Films, Plan B Entertainment sekä seitsenkertainen F1-maailmanmestari Lewis Hamilton Dawn Apollo Filmsin kautta. Elokuvan on ohjannut muun muassa Top Gun: Maverickista tunnettu Joseph Kosinski, ja sitä tähdittävät Brad Pitt, Damson Idris, Kerry Condon, Javier Bardem, Tobias Menzies, Sarah Niles, Kim Bodnia ja Samson Kayo.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
F1: The Movie -elokuva on tuotettu yhteistyössä Formula 1 -sarjan, FIA:n ja kisajärjestäjien kanssa, ja kuvauksia on tapahtunut eri osakilpailujen yhteydessä.
Elokuvassa Brad Pitt näyttelee entistä kuljettajaa Sonny Hayesia, joka palaa Formula 1 -sarjaan. Damson Idris näyttelee Pittin roolihahmon tallikaveria fiktionaalisessa APXGP-tallissa. Kuvauksissa tallin autoina on käytetty Formula 2 -autoja, jotka on muunnettu näyttämään F1-autoa.
”Sonny Hayes (Brad Pitt), jota kutsuttiin ’suurimmäksi, joka ei koskaan ollut’, oli Formula 1:n lupaavin ilmiö 1990-luvulla, kunnes radalla sattunut onnettomuus melkein päätti hänen uransa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin hän on kiertelevä kuljettaja, kun häntä lähestyy hänen entinen tiimikaverinsa Ruben Cervantes (Javier Bardem), romahduksen partaalla olevan vaikeuksissa olevan F1-tallin omistaja. Ruben vakuuttaa Sonnyn palaamaan Formula 1 -sarjaan pelastaakseen tiimin ja ollakseen maailman paras. Hänen rinnallaan ajaa kuuma tulokas Joshua Pearce (Damson Idris), jonka tarkoituksena on edetä omalla tavallaan. Mutta kun moottorit pauhaavat, Sonnyn menneisyys saa hänet kiinni ja hän huomaa, että F1:ssä tiimikaverisi on kovin kilpailijasi – ja tie pelastukseen ei ole sellainen, jota voit matkata yksin”, Apple kuvaili aiemmin elokuvan juonta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »