Google on leikannut Google TV:n budjettia merkittävästi, raportoi The Information.
Lähteiden mukaan Google TV:n budjettia on supistettu noin 10 prosentilla. Budjetin kokonaismäärä oli aiemmin alle 500 miljoonaa dollaria, joten leikkaus vaikuttaa merkittävästi tiimin toimintaan. Samalla Google on myös raportoidusti irtisanonut työntekijöitä Google TV -yksiköstä. Tiimissä työskenteli aiemmin noin 300 henkilöä, mutta määrä on vähentynyt arviolta neljänneksellä.
Google TV on keskeinen alusta monien televisiovalmistajien mallistosta. Lisäksi se toimii Googlen omien suoratoistolaitteiden käyttöjärjestelmänä.
Leikkauksista huolimatta Google suunnittelee merkittäviä uudistuksia alustalle myöhemmin tänä vuonna, kun se aikoo tuoda Gemini-tekoälypalvelunsa osaksi televisiokokemusta.
Googlella televisio nähdään kodin keskipisteeksi, ja se haluaa kehittää käyttökokemusta eteenpäin tekoälyn avulla myös Google TV -laitteissa. Gemini tulee mahdollistamaan esimerkiksi luonnollisempaan kieleen perustuvan haun ja käytön, jossa perinteisten suositusten sijaan käyttäjä voi kysyä suoraan mitä haluaa ja saada tilanteeseen sopivia vastauksia.
Samalla Google näyttää suuntaavan entistä enemmän resursseja YouTuben kehittämiseen. Palvelua ollaan muokkaamassa enemmän suoratoistopalvelun kaltaiseksi, mikä tarkoittaisi entistä suurempaa panostusta maksulliseen sisältöön ja tilaajapohjaiseen malliin Netflixin tapaan.
Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa, miten Google TV:n budjettileikkaus näkyy käytännössä.. Googlen kerrotaan yhä jatkavan rekrytointeja tietyillä alueilla, mutta tulevista projekteista ei ole vielä annettu lisätietoja.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »