Monenlaiset toimintahäiriöt ovat viime päivinä vaivanneet YouTuben käyttäjiä. Pulmat on kuitenkin nyt saatu korjattua, Google vahvistaa palstoillaan.
YouTuben käyttäjät ovat viime päivinä valitelleet sovelluksen takkuilusta, kaatuilusta ja hidastelusta esimerkiksi Redditissä, johon on kertynyt raportteja sekä Android- että iOS-älypuhelimilla videoita katselevilta. Osalla sovellus on toistuvasti kaatunut heti etusivulla, kun taas toisilla häiriöitä on alkanut esiintyä vasta videota toistettaessa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google reagoi tilanteeseen varsin nopeasti vahvistaen havainneensa ongelman ja tutkivansa sen syitä. Sittemmin hakukonejätti kirjoitti myös julkaisseensa korjauspäivityksen, joka on jo saatavilla sekä Androidilla että iOS:llä.
Androidilla riittää, että YouTube-sovelluksen päivittää Google Playn kautta. iPhonella taas videopalvelu on poistettava ja asennettava sitten uudelleen.
YouTuben toimintahäiriöistä kärsivien kannattaa varmistaa, että päivitykset ovat ajan tasalla. Sovellusten päivittäminen on muutenkin aina paikallaan sekä tietoturvan että toimintavarmuuden takaamiseksi.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »