Meksiko haastaa Googlen oikeuteen Amerikanlahden tapauksesta. Yhdysvalloilla ei ole oikeutta nimetä uudelleen koko lahtea, Meksiko perustelee.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nimesi heti toisen kautensa ensimmäisenä päivänä pitkään Meksikonlahtena tunnetun, Yhdysvaltain ja Meksikon väliin jäävän merialueen uudelleen Amerikanlahdeksi. Pian muutos saapui myös Google Mapsiin, jossa yhdysvaltalaiset ovat jo hyvän aikaa saaneet totutella uuteen nimeen.
Meksikon mukaan Yhdysvaltain yksipuolinen päätös koko lahden nimeämisestä uudelleen on kuitenkin laiton, sillä maa hallinnoi vain osaa merialueesta. Näin kommentoi Meksikon presidentti Claudia Sheunbaum aiheesta kirjoittavan BBC:n mukaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Koska Amerikanlahti-nimi on yhtä kaikki otettu laajasti käyttöön Googlen alustoilla, on Meksiko päättänyt haastaa yhtiön oikeuteen. Tarkempia tietoja Meksikon vaatimuksista tai siitä, missä haaste on nostettu, ei toistaiseksi kuitenkaan ole.
Presidentti Trumpin mukaan Amerikanlahti-nimi sopii alueelle paremmin, sillä ”Yhdysvallat tekee siellä suurimman osan töistä, ja alue on meidän”, BBC siteeraa presidentin aiempia kommentteja.
Meksikossa asia nähdään toisin, ja Sheinbaumin mukaan Trumpin hallinnolla on oikeus nimetä uudelleen vain maalleen kuuluva osa lahdesta. Myös Googlen tulisi ottaa tämä huomioon, Sheinbaum kuvailee.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Amerikanlahti-nimitys näkyy Googlen kartoissa myös Suomessa, joskin vain sulkeissa tutun Meksikonlahti-nimityksen perässä.
Google perusteli nimimuutosta aiemmin tänä vuonna vetoamalla vakiintuneeseen periaatteeseen, jossa nimikäytänteet perustuvat paikallisiin tietokantoihin, Amerikanlahden tapauksessa siis Yhdysvaltain GNIS-järjestelmän tietokantaan (Geographic Names Information System).
Nähtäväksi jää, mihin Meksikon nostama oikeusjuttu aikanaan johtaa. Toisaalla presidentti Trumpin kerrotaan suunnittelevan myös Persianlahden nimeämistä uudelleen, BBC huomauttaa. Kyseinen merialue sijaitsee Iranin ja Arabian niemimaan välissä ja tunnettaisiin jatkossa Arabianlahtena.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »