Applen odotetaan esittelevän ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonen vuoden 2026 aikana.
Applen mukaantulosta taittuvanäyttöisten laitteiden markkinoille on huhuttu vuosien ajan. Viimein odotukset ovat kuitenkin konkretisoitumassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Taittuvanäyttöisten puhelinten osalta on ehditty huhuta myös simpukkamallista, mutta nykyisen näkemyksen mukaan Applen katse olisi suuntautunut kirjan tavoin avautuvaan malliin, joka vastaisi esimerkiksi Samsungin Galaxy Z Fold -sarjalaisia.
Nyt Applen taittuvanäyttöinen puhelin on jälleen noussut esille uuden huhun myötä.
Näyttöpaneelaja Applen taittuvanäyttöiseen puhelimeen tulee valmistamaan Samsung Display, ja nimimerkillä yeux1122 esiintyvän vuotajan mukaan Applen taittuvanäyttöisessä puhelimessa tullaan näkemään kehittyneempi näyttö kuin mitä Samsungin omissa Galaxy Z Fold -puhelimissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kuten on jo pidempään huhuttu, Apple aikoo erottautua taittuvanäyttöisten puhelinten markkinoilla näytön taitoskohdan juovattomuudella. Useimmissa taittuvanäyttöisissä puhelimissa auki taitettuna näytön taitoskohdassa tuntuu ja erityisesti sivusta katsottuna myös näkyy juova, jollaista ei Applen taittuvanäyttöisessä iPhonessa pitäisi olla.
Juovattomuuden ohella tuoreen huhun mukaan Applen taittuvanäyttöiseen iPhoneen tuleva näyttö on myös ohuempi kuin mitä Samsungilta on aiemmin nähty. Kosketussensori on integroitu osaksi näyttöä erillisen kerroksen sijaan, mikä mahdollistaa ohuemman kokonaisrakenteen.
Lisäksi Applen taittuvaan iPhoneen suunnitellun näytön väritoiston ja kirkkauden kerrotaan olevan selvästi entistä parempia.
Aiemmin Applen taittuvanäyttöisestä iPhonesta on kuultu muun muassa analyytikko Ming-Chi Kuolta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kuon mukaan taittuvanäyttöinen iPhone on tulossa huippumalliksi asemoituna, ja sen hinta voi olla reilustikin yli 2 000 dollaria. Suurena yllätyksenä yli parintonnin hintalappua taittuvanäyttöiselle iPhonelle ei voi pitää.
Kuo odottaa taittuvanäyttöisen iPhonen sisältävän ruostumattomasta teräksestä ja titaaniseoksesta valmistetun saranan muun rungon ollessa titaaniseosta.
Taittuvan sisänäytön koon Kuo odottaa olevan noin 7,8 tuumaa ja kansinäytön 5,5 tuumaa. Yleensä luotettavia paljastuksia jakava vuotaja Digital Chat Station on myös kertonut lähteidensä mukaan Applen tulevassa taittuvanäyttöisessä iPhonessa olevan 5,49 tuuman kansinäyttö ja 7,74 tuuman taittuva näyttö sisäpuolella.
Näyttöjen koot kertovat kuvasuhteiden voivan olla lähellä esimerkiksi Googlen alkuperäistä Pixel Foldia, jossa oli 5,8 ja 7,6 tuuman näytöt. Näytöt voisivat näin olla suhteellisesti leveämpiä kuin esimerkiksi Samsung Galaxy Z Fold6:ssa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kuo odottaa Applen taittuvanäyttöisen iPhonen olevan 9-9,5 millimetriä paksu suljettuna sekä 4,5-4,8 millimetriä paksu avattuna. Paksuudessa Apple ei siis yltäisi aivan ohuimmaksi, mutta olisi kuitenkin melko ohut.
Kameroiden osalta Kuo on odottanut kahta takakameraa sekä yhtä etukameraa kummankin näyön yhteyteen. Taittuvanäyttöisille puhelimille tuttuun tapaan myös taittuvan iPhonen pitäisi sisältää sormenjälkilukija (Touch ID) virtapainikkeessaan eikä mukana ole muuten iPhoneista tuttua Face ID -kasvojentunnistusta. Kuon mukaan syynä tähän ovat ohuuden ja tilanpuutteen asettamat rajoitukset. Lisäksi sivulle sijoitettu sormenjälkilukija mahdollistaa lukituksen avaamisen sekä kansi- että taittuvaa sisänäyttöä käytettäessä.
Muuten Kuo odottaa taittuvassa iPhonessa hyödynnetään samoja korkean tiheyden akkukennoja kuin tulevassa ohuessa iPhone 17 -mallissa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »