iPhone saattaa olla tarpeeton vuonna 2035. Näin arvelee Apple-pomo oikeudelle antamassaan lausunnossa.
Google vastaa paraikaa oikeudessa monopoliasemaan liittyviin syytöksiin, ja osana oikeudenkäyntiä todistajan aitioon nousi myös Applen palveluista vastaava johtaja Eddy Cue. Apple-pomo puhui oikeudelle teknologiamaailmaa paraikaa myllertävistä muutoksista, joista merkittävin on jo käynnissä oleva tekoälyn vallankumous.
”Teknologiamuutos” kuten Cue kehitystä kuvailee, on niin merkittävä, että iPhonen kaltainen, nyt välttämättömältä vaikuttava tuote, saattaa kymmenen vuoden päästä olla käyttäjälle tarpeeton kapistus.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Et välttämättä tarvitse iPhonea kymmenen vuoden kuluttua, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Oikeaa kilpailua esiintyy vain, kun teknologia on muutoksessa. Teknologiamuutos luo uusia mahdollisuuksia. Tekoäly on teknologiamuutos, joka paraikaa tasoittaa tietä uusille kilpailijoille”, Cue kuvaili Bloombergin mukaan.
Vaikka Cuen todistus liittyykin pääosin Googlea vastaan nostettuihin syytöksiin sekä laajemmin vapaaseen kilpailuun, ei Apple-pomon rohkeaa ennustusta voi sivuuttaa. iPhone oli aikanaan mullistamassa puhelinmarkkinaa, mutta ennustuksen toteutuessa älypuhelinten asema saattaa vuosikymmenen kuluttua olla kovin erilainen kuin nyt.
Siihen, mikä iPhonen vuonna 2035 korvaisi, ei Applen varatoimitusjohtaja Eddy Cue ottanut lasunnossaan kantaa, mutta esimerkiksi äänikomennoilla ohjattavien älylaitteiden tulevaisuudesta spekuloidaan toisinaan ahkerastikin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »