Suomalaisten sähköposteihin lähetetään nyt ennätysmäärin huijausviestejä Applen ja Microsoftin nimissä, kertoo Kilpi-sovellusta tarjoava Suomen Telemarkkinointiliitto tiedotteessaan.
Suomen Telemarkkinointiliitto ry kehottaa suomalaisia varovaisuuteen, sillä huijausviestien määrä on ollut alkuvuonna selvässä kasvussa. Viime viikkoina myös Applen ja Microsoftin nimissä liikkuvat sähköpostihuijaukset ovat nousseet esiin Kilpi-sovelluksessa tehdyissä ilmoituksissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen ja Microsoftin nimissä saapuvat viestit voivat kertoa esimerkiksi epäilyttävästä kirjautumisyrityksestä, tilin sulkemisesta tai uusista turvallisuuspäivityksistä. Todellisuudessa kyse on tietojenkalastelusta ja viestien linkit johtavat huijareiden sivustoille, jotka yrittävät saada haltuunsa käyttäjätietoja.
Myös tekstiviestitse tapahtuvat huijaukset ovat jatkaneet kasvuaan. Esimerkiksi ”Keskuskanta” ja ”THL Tiedote” -nimillä lähetetyt viestit vaikuttavat virallisilta, mutta ohjaavat tietojenkalastelusivustoille.
Pankkien nimissä, tällä hetkellä erityisesti S-Pankin ja Nordean, esiintyvät viestit ovat myös olleet erittäin aktiivisia viime aikoina Suomen Telemarkkinointiliiton mukaan. Viesteissä pyritään aiheuttamaan vastaanottajassa kiireen ja hädän tunne, jotta hän reagoisi liikoja miettimättä. Viesteissä saatetaan pyytää asiakasta tunnistautumaan tai vahvistamaan maksutapahtuma, jolloin pankkitiedot päätyvät huijareiden käsiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Myös ulkomailta tulevat huijauspuhelut ovat edelleen merkittävä riesa monille suomalaisille. Näissä huijaussoitoissa soittaja esiintyy usein viranomaisena, teknisenä tukena tai muun luotettavan tahon edustajana. Tavoitteena on saada vastaanottaja toimimaan nopeasti ja luovuttamaan henkilö- tai maksutietoja tai avaamaan haitallisia linkkejä. Soittojen sisällöt voivat vaihdella, mutta niissä pyritään aina herättämään kiireen tunne ja ohittamaan järkevä harkinta.
Uusimpien Kilpi-sovelluksen raporttien mukaan huijaussoittoja tehdään yhä enemmän numeroista, joiden suuntanumerot viittaavat esimerkiksi Sloveniaan (+386), Kroatiaan (+385), Italiaan (+39), Viroon (+372), Belgiaan (+32), Hollantiin (+31), Kanadaan (+1), Puolaan (+48), Norjaan (+47), Irlantiin (+353), Luxemburgiin (+352), Espanjaan (+34) ja Ranskaan (+33).
Kilpi-sovellukseen on tullut myös runsaasti raportteja tekstiviestinä tulevista laittomista kasinomainoksista. Viesteissä saatetaan luvata jopa 500 euron hyvityksiä ja useita ilmaiskierroksia, mutta tällainen mainonta ei ole sallittua Suomessa muilta toimijoilta kuin Veikkaukselta.
Suomen Telemarkkinointiliiton Kilpi-sovellus tarjoaa suojaa huijausviestejä, -puheluita ja -sähköposteja vastaan. Sovellus tunnistaa ja estää epäilyttävät yhteydenotot jo ennen kuin ne ehtivät häiritä käyttäjää. Kilpi on saatavilla älypuhelimiin Google Playstä ja App Storesta. Sovellus päivittyy jatkuvasti käyttäjien ilmoitusten perusteella ja sen on ladannut jo yli 100 000 suomalaista.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »