Google on julkistamassa ohjelmistojen design-muotokielestään uuden version Material 3 Expressiven 20.-21. toukokuuta järjestettävän Google I/O -tapahtuman yhteydessä.
Googlelle sattui kuitenkin moka, ja sen blogimerkintä Material 3 Expressiven julkaisusta ehti vilahtaa julki ennenaikaisesti. Google on sittemmin poistanut julkaisunsa, mutta muun muassa 9to5Google-sivusto sai napattua sen tiedot ja kuvat talteen.
Material 3 Expressiven kuvaillaan olevan ”rohkea uusi suunta designille” sekä ”laajimpaan tutkimukseen perustuva päivitys Googlen design-järjestelmään ikinä”.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google haluaa uudella muotokielellä viedä sovelluksia eteenpäin ”puhtaista” ja ”tylsistä” designeista kohti käyttöliittymiä, jotka yhdistyvät ihmisten kanssa emotionaalisella tasolla.
Material 3 Expressiven juurien kerrotaan olevan vuodessa 2022, jolloin Googlen Material Design -tiimi alkoi ihmetellä monien sovellusten samanlaista, tylsää ulkonäköä.
”Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme tutkineet tämän keskustelun vaikutuksia ja käyneet läpi kymmeniä suunnittelu- ja tutkimuskierroksia löytääksemme Material Designin seuraavan kehitysaskeleen. 46 erillisen tutkimuksen avulla, joihin osallistui satoja suunnitelmia ja yli 18 000 osallistujaa ympäri maailmaa, olemme luoneet järjestelmän, joka on sekä kaunis että erittäin helppokäyttöinen. Material 3 Expressiven periaatteet perustuvat vankkaan tutkimukseen ja pitkäaikaisiin käytettävyyden parhaisiin käytäntöihin, joten suunnittelijat voivat luottavaisin mielin käyttää näitä uusia komponentteja ja periaatteita tietäen, että he rakentavat jotain helppokäyttöistä ja johon ihmiset voivat samaistua.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Taustatutkimuksen osana hyödynnettiin myös silmien seurantaa katseen kohdistumisen analysoimiseksi, kyselyjä ja fokus-ryhmiä, erilaisia kokeiluja sekä käytettävyystestestejä.
Googlen mukaan uuden ilmaisullisen suunnittelun (expressive design) perusosia ovat värin, muodon, koon, liikkeen ja rajaamisen käyttö.
Material 3 Expressiven kerrotaan korostavan myös muotojen ja värien rohkeaa käyttöä.
”Nämä suunnittelun näkökohdat ovat myös olennaisia tuotteen käytettävyyden kannalta kiinnittämällä huomiota käyttöliittymän tärkeisiin asioihin: avaintoimintojen korostamiseen ja samanlaisten elementtien ryhmittelyyn”, Google toteaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yksi keskeisistä elementeistä Material 3 Expressivessä on kelluva työkalupalkki, joka on pyöristetyn muotoinen eikä täytä aivan koko näytön leveyttä.
Googlen tutkimuksen mukaan uudet ilmaisulliset designit osoittautuivat helppokäyttöisemmiksi ja voivat auttaaa käyttäjiä huomaamaan nopeasti tärkeimmät toiminnot jokaisella ruudulla ja navigoimaan nopeammin.
”Kun tarkastelemme tiettyjä designeja, kuten alla olevan sähköpostisovelluksen tapaustutkimuksen ruutuja, voimme nähdä ilmaisuvoimaisten periaatteiden hyödyt suoraan. Esimerkiksi uuden mallin Lähetä-painike on suurempi, sijoitettu juuri näppäimistön yläpuolelle, ja siinä käytetään toissijaista väriä huomion kiinnittämiseen. Voimme verrata tätä ei-ilmaisukselliseen malliin, jossa pieni Lähetä-painike on sijoitettu näytön yläreunan työkalupalkkiin muiden valintojen, kuten tiedoston liittämisen, kanssa. Kun osallistujia pyydettiin sovelluksessa lähettämään sähköposti, heidän silmänsä näkivät painikkeen neljä kertaa nopeammin ilmaisullisessa mallissa”, Google toteaa.
Material 3 Expressiven mukaisen suunnittelun odotetaan yleistyvän pikku hiljaa jatkossa Googlen omissa sovelluksissa, minkä lisäksi Google tarjoaa uuden järjestelmän sovelluskehittäjien hyödynnettäväksi.
Oikealla esimerkki Material 3 Expressiven mukaisesta suunnittelusta, sisältäen suurikokoisen painikkeen lähettämiselle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Googlen suorittamien tutkimusten mukaan osallistujat pitivät Material 3 Expressiven designeja parempina verrattuna Applen Human Interface Guidelines -ohjeisiin perustuviin designeihin. Lisäksi niitä pidettiin myös modernimpana sekä kulttuurisesti relevantimpana.
Googlen odotetaan virallisesti julkistavan Material 3 Expressiven 20.-21. toukokuuta Google I/O:n yhteydessä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »