OnePlus julkisti 24. huhtikuuta Kiinan markkinoille uuden kompaktin OnePlus 13T -huippupuhelimensa ja sittemmin se on pohjustanut OnePlus 13s:n julkaisua Intian markkinoille.
Kiinassa OnePlus 13T tuli saataville 30. huhtikuuta. OnePlussan Kiinan-johtaja Li Jie, joka tunnetaan myös nimellä Louis Lee, on nyt kertonut OnePlus 13T:n myynnin ylittäneen 200 miljoonaa juania eli yli 24 miljoonaa euroa vain ensimmäisen 10 minuutin aikana. Lisäksi puhelin saavutti ensimmäisen päivän myyntitavoitteensa jo kahdessa tunnissa.
Kiinassa OnePlus 13T nousi siis heti hitiksi, minkä lisäksi OnePlus 13s on herättänyt myös kiinnostusta Intiassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Toistaiseksi nähtyjen kuvien ja kuultujen tietojen perusteella OnePlus 13s vaikuttaa identtiseltä OnePlus 13T:n kanssa, mutta joitakin teknisiä eroja puhelinten välillä voi olla eri mallinimen selittämiseksi. OnePlus on jo vahvistanut myös OnePlus 13s:n sisältävän 13T:n tavoin 6,32 tuuman näytön sekä Qualcommin huippuluokan Snapdragon 8 Elite -järjestelmäpiirin, joten myös OnePlus 13s:ssä on kyse kompaktista huippupuhelimesta.
OnePlus on kuitenkin vahvistanut The Vergelle, ettei sillä ole suunnitelmia julkaista OnePlus 13T:tä tai OnePlus 13s:ää Euroopassa tai Yhdysvalloissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Tällä hetkellä meillä ei ole suunnitelmia julkaista OnePlus 13s:ää Euroopassa. Tästä huolimatta, olemme havainneet eurooppalaisten käyttäjiemme kiinnostuksen tuotetta kohtaan ja pidämme sen mielessä tehdessämme tuotelanseerauspäätöksiä jatkossa”, kommentoi OnePlus Euroopan markkinointijohtaja Celina Shi.
Kiinassa julkaistussa OnePlus 13T:ssä on 6,32 tuuman näytön ja Snapdragon 8 Eliten lisäksi esimerkiksi 50 megapikselin pääkamera ja 2x optisen zoomin telekamera takana, 16 megapikselin etukamera sekä 6 260 milliampeeritunnin akku. Paksuutta OnePlus 13T:llä on 8,15 millimetriä ja painoa 185 grammaa. OnePlus 13T oli lisäksi OnePlussan ensimmäinen puhelin, jossa tuttu Alert Slider -kytkin on korvattu uudella toimintopainikkeella.
Lue lisää OnePlus 13T:stä aiemmasta artikkelistamme!
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »