LG:n älypuhelimia ei enää kauaa voi päivittää. Palvelimet suljetaan kesäkuun lopussa.
LG vetäytyi älypuhelinmarkkinoilta vuonna 2021 luvaten kuitenkin päivittää valittuja puhelimiaan vielä kolmen vuoden ajan. Viimeistenkin mallien päivitystuki on kuitenkin jo päättynyt, ja korealaisyhtiö on nyt vahvistanut ajavansa päivityspalvelimensa alas 30- kesäkuuta 2025.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Käytännössä alasajo tarkoittaa, ettei LG:n älypuhelimille voi enää asentaa päivityksiä kesäkuun 2025 jälkeen. Edes jo julkaistujen päivitysten asentaminen ei siis käy päinsä virallisia reittejä myöten, mikä on hyvä pitää mielessä.
Samalla lakkautetaan myös tietokoneille suunnattu LG Bridge -ohjelmisto, jolla käyttäjät ovat niin ikään voineet esimerkiksi asentaa päivityksiä tai luoda täysiä varmuuskopioita älypuhelimistaan.
LG:n päätöstä ei voida pitää yllättävänä, sillä viimeisetkin päivitykset on julkaistu jo hyvän aikaa sitten. Kaikkien LG-puhelimia käyttävien kannattaa yhtä kaikki varmistaa, että ohjelmisto on ajan tasalla ennen kesäkuun loppua.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Samalla on hyvä huomata, että uuden älypuhelimen hankinta on paikallaan viimeistään, kun tietoturvapäivitykset päättyvät. Suurin osa LG:n puhelimista ei ole saanut päivityksiä enää aikoihin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »