Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on varoittanut viikkokatsauksessaan jälleen ajankohtaisista huijauksista.
Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan Facebookin Messengerissä lähetetään taas huijausviestejä, joissa pyritään kaappaamaan Facebook-tili puhelinnumeron ja vahvistuskoodin avulla. Kyseessä ei ole uusi ilmiö, mutta huijaustapa on edelleen aktiivinen ja Kyberturvallisuuskeskus kertoo saavansa säännöllisesti ilmoituksia näin toteutetuista tilikaappauksista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Huijauksessa ensin Facebook-kaverilta tulee Messengerissä viesti, jossa hän kysyy puhelinnumeroa. Todellisuudessa viestin on lähettänyt kaverin tilin kaapannut huijari. Kaveriksesi tekeytynyt huijari kertoo osallistuvansa kilpailuun tai arvontaan ja tarvitsevansa tätä varten puhelinnumeroasi. Tämän jälkeen hän pyytää toimittamaan koodin, jonka saat kohta tekstiviestillä. Kilpailuun tai arvontaan osallistumisen sijaan huijari yrittää päästä kaappaamaan myös sinun Facebook-tilisi puhelinnumeron ja vahvistuskoodin avulla.
Tilikaappauksen kohteeksi joutuneille apua tarjoavat Facebookin työkalu sekä ohjeet.
Lisäksi Kyberturvallisuuskeskus on varoittanut Kelan ja Keskon nimissä leviävistä huijauksista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kelaksi väitetty, ulkoasultaan uskottavan näköinen verkkosivusto on yrittänyt kerätä käyttäjien pankkitietoja. Sivusto oli käännetty suomeksi, mutta se ei ollut kovinkaan selkeä eikä kieliasultaan järkevä. Etusivulla mainitun ”tuen” hakeminen johti pankkitunnusten kalasteluun.
Lisäksi myös Keskon nimissä on esiintynyt pankkitunnusten kalastelua.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »