Vastamelukuulokkeiden pitkittynyt käyttö voi vaikeuttaa puheen ymmärtämistä. Näin varoittavat audiologit Isossa-Britanniassa.
Aktiivisella melunvaimennuksella varustettujen niin sanottujen vastamelukuulokkeiden käytöstä on viime vuosina tullut yhä useammille arkipäivää taustahälyä pois suodattavan teknologian kehittyessä. Päivittäinen, tunteja jatkuva melunvaimennuksen käyttö saattaa kuitenkin vaikuttaa haitallisesti aivojen kehitykseen, Ison-Britannian kansallisen terveyspalvelun NHS:n audiologit varoittavat kokemuksiinsa pohjaten.
Kuuloelinten sairauksiin erikoistuneet audiologit diagnosoivat muun muassa aistitiedon käsittelyn vaikeuksia (APD), joista kärsivien on tyypillisesti vaikea erottaa puhetta tai keskittyä ääntä tuottavaan lähteeseen. Useimmiten häiriöt liittyvät neurologisiin vaivoihin, mutta viime vuosina asiantuntijat ovat Isossa-Britanniassa törmänneet myös tapauksiin, joissa selvää neurologista syytä ei ole löytynyt.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yhdistävä tekijä tapauksissa onkin ollut vastamelukuulokkeiden pitkittynyt käyttö. Aiheesta kirjoittava BBC mainitsee 25-vuotian Sophien, joka havaitsi ymmärtävänsä puhetta aiempaa heikommin. Etenkin meluisassa ympäristössä puhe puuroutui, ja elokuvien katsominen ilman tekstitystä oli tullut miltei mahdotonta, ADP-diagnoosin saanut Sophie kuvailee.
Työssään hallintoapulaisena Sophie oli tottunut käyttämään vastamelukuulokkeita jopa tunteja päivittäin vuosien ajan. Tutkijat arvioivat käytön vaikuttaneen aivoihin, jotka olivat tottuneet rauhallisiin äänimaailmoihin eivätkä enää osanneet käsitellä kaupunkiympäristölle tyypillistä hälinää. Ennen pitkää samankaltaisia tapauksia alettiin löytää ympäri Isoa-Britanniaa.
Tutkijoiden mukaan vastamelukuulokkeiden käyttö saattaakin vaikuttaa haitallisesti aivojen kehitykseen. Kokonaan melunpoiston käytöstä tuskin tarvitsee luopua, mutta etenkin lasten ja teini-ikäisten tulisi hyödyntää sitä vain harkiten. Toisaalta vastamelukuulokkeet voivat myös suojata kuuloa meluisissa ympäristöissä, audiologit muistuttavat.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »