YouTuben värimaailmaa on viime kuukausina viilattu viileämpään suuntaan. Tarkkaan harkitut muutokset vaikuttavat muun muassa logoon.
YouTuben tuttu, punainen logo ja osa käyttöliittymän painikkeista on hiljattain saanut aavistuksen aiemmasta poikkeavan ilmeen. Kirkkaasta punaisesta on vähin äänin siirrytty hieman haaleampaan liukuväriin, mihin on sekä teknisiä että käytännöllisiä syitä, YouTube kuvailee blogissaan.
Aiempi, voimakkaan punainen logo on tietyissä tilanteissa näyttänyt ”liian räikeältä” ja jopa oranssihtavalta joillakin laitteilla. Lisäksi logon kirkas sävy on jopa ajoittain aiheuttanut niin kutsuttua näytön palamista, jossa tietty kuva ikään kuin palaa kiinni sitä pitkään esittäneelle paneelille, blogissa kuvaillaan.
Uudistusta suunniteltaessa testailtiin erilaisia liukusävyjä. Lopulta valittiin vasemman yläkulman versio.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uudistunut YouTube-logo on liukuväritteinen ja sävyltään vaaleampi. Vasemman laidan punaisesta siirrytään hiljalleen kohti magentan sävyä, minkä tulisi myös helpottaa katselua kontrastien ollessa aiempaa hillitymmät.
Muutoksia on havaittavissa itse logon ohella myös joissakin YouTube-käyttöliittymän yksityiskohdissa, kuten videon etenemistä esittävässä kuvaajassa. Uudistukset on jo laajasti julkaistu videopalveluun.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »