Suurimpiin elektroniikan jälleenmyyjiin lukeutuva Power ennakoi joulun hittilahjoja.
Kuluneen vuoden tähänastiset suosikkituotteet ja joulumyyntiä edeltänyt Black Friday -tarjousrumba antavat osviittaa siitä, mitkä kodinelektroniikan tuotteet nousevat lahjasuosikeiksi tänä jouluna. Powerin myymäläpäälliköt kokosivat näkemyksensä yhteen.
Kovaa kysyntää odotetaan tänäkin jouluna kuulokkeille ja pelaamisen tuotteille sekä älykelloille, kuten Apple Watchille. Uusia nousijoita suosikkilistoille ovat pikakamerat ja meikkipeilit.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kuulokkeiden joukosta Power nostaa esiin täyslangattomien nappikuulokkeiden jatkuvan suosion.
Edullisemmassa hintaluokassa rahalle saa vastinetta Powerin mukaan esimerkiksi JBL Lifestyle Tune Flex True Wireless -kuulokkeilla. Lisäksi jo tutut 2. sukupolven Applen AirPods Pro -kuulokkeet kiinnostavat edelleen. Näissä kuulokkeissa on kehittyneet ominaisuudet aktiivisesta melunvaimennuksesta mukautuvaan ääneen. Lisäksi kuulokkeet yhdistyvät kätevästi muiden Apple-laitteiden kanssa.
Tuoreempina ilmiöinä Power nostaa esiin pikakamerat, jotka ovat kokeneet uuden tulemisen ja niiden suosio on kasvanut jo vuoden ajan. Esimerkki pikakameroista on Fujifilm Instax Mini.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi varta vasten meikkaamisen ja hiustenlaiton avuksi suunnitellut LED-valaistut meikkipeilit ovat trendanneet koko vuoden, ja Powerilla ennustetaan niiden päätyvän myös moneen joulun lahjapakettiin.
Lisäksi myös tabletit jatkavat suosiossa ja niitä löytyy tänäkin jouluna monen lahjapaketista.
Samoin myöskään pelaamisessa ei puhuta trendistä, vaan monelle kyse on harrastuksesta. Pelikokemukseen haetaan mukaansatempaavuutta nyt muun muassa kaarevista näytöistä tai juuri pelaamiseen suunnitellusta headset-kuulokkeista. Varusteiden lisäksi toki myös uusia pelejä päätyy jälleen runsaasti pukinkonttiin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla








Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »