Yhdysvaltain oikeusministeriö esittää Googlen toimintaan rajuja muutoksia. Muun muassa Chrome-selain tulisi myydä ja Androidia laajasti tarkastella.
Yhdysvaltain oikeusministeriön vastikään julkaiseman tuomioistuinhakemuksen mukaan Googlen tulee mukauttaa toimintaansa monin tavoin. Yhtiön asema markkinoilla on liian hallitseva, mihin ministeriö haluaa puuttua esimerkiksi Chromeen, Google-hakuun ja Androidiin liittyvillä vaatimuksilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tarkemmin sanottuna Googlen tulisi myydä Chrome ja jakaa Google-haun kautta kerättyjä hakutuloksia sekä dataa kilpailijoiden kanssa. Yhtiö ei liioin saisi palata selainmarkkinoille uusin tuottein viiteen vuoteen tai sijoittaa saman tuoteryhmän kilpailijoihinsa tai selainteknologiaan, kuten hakukoneisiin tai mainospalveluihin.
Vastaavansuuntaisia äänenpainoja on kuultu Yhdysvalloista aiemminkin, mutta elokuussa esillä olleisiin vaatimuksiin verrattuna tämänkertaiset ehdot ovat huomattavasti tarkemmat, ministeriön jättämään hakemukseen perehtynyt Android Authority kuvailee.
”Google on manipuloiden hankkinut itselleen erikoisaseman Chromen ja Androidin avulla ja jakanut monopolillaan ansaitsemiaan etuuksia kolmansille osapuolille houkutellakseen niitä apuun hallitsevan asemansa ylläpitämisessä. Googlen ulossulkeva toiminta on muun muassa tehnyt Googlesta lähes universaalin oletuksen hakukoneille”, oikeusministeriö kirjoittaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Googlen asema hakukoneiden markkinoilla onkin vahva, sillä miltei 90 prosenttia hauista tehdään nimenomaan Googlessa. Hakukoneen keräämä tieto on Googlelle erittäin arvokasta, ja sen jakamisella muille ministeriön vaatimusten mukaan olisi valtavat vaikutukset.
Google-haun avaamisen ja Chrome-selaimen kauppaamisen ohella ministeriö tahtoo puuttua Androidiin merkittävällä tavalla. Käytännössä se esittää kahta vaihtoehtoa: Google voi joko ryhtyä ”välittömiin ja suoriin toimenpiteisiin” poistaakseen kilpailua rajoittavia tekijöitä tai alistua toimimaan vuosia viranomaisten valvonnassa.
Selkein ratkaisu olisi erottaa myös Android Googlesta, ministeriö huomauttaa, mutta kertoo samalla ymmärtävänsä ehdotuksen törmäävän mitä luultavimmin laajaan vastustukseen. Tavalla tai toisella viranomaiset haluavat kuitenkin ”rajoittaa Googlen valtaa hallinnoida Android-ekosysteemiä”.
Google itse on kritisoinut Yhdysvaltain oikeusministeriön ehdotuksia moittimalla niitä äärimmäisiksi sekä luonnehtimalla niiden vahingollisia vaikutuksia kuluttajille, yrityksille ja Yhdysvaltain teknologia-alalle etenkin tekoälyn tuotekehityksessä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Hakukonejätti kuvailee ehdotuksia ”villin yliampuviksi” ja aikoo valittaa tapauksesta. Käsittely päättynee aikanaan tuomarin päätökseen, mutta sitä ennen valituksin ja vasta-argumentein käytävä taisto jatkunee vuosia.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »