Android
Windows 11 -tietokoneesta on pian helpompi jakaa tiedostoja ja linkkejä Android-puhelimeen
Sisältöjen jakaminen Windows-tietokoneesta Android-laitteelle on helpottumassa. Uutta jakomahdollisuutta testataan jo.
Microsoft suunnittelee Windows 11:een ominaisuutta, joka mahdollistaisi linkkien, tekstien, valokuvien ja muiden tiedostojen jakamisen … Lue lisää
Sovellusten asentaminen Play-kaupan ulkopuolelta Androidilla vaatii jatkossa tunnistautumista
Sovellusten asentaminen Google Playn ulkopuolelta on pian aiempaa hankalampaa. Tunnistautumisvaatimuksen tulisi parantaa tietoturvaa.
Vaikka haitakkeita toisinaan leviää Androidilla myös virallisia kanavia myöten, tarjoaa … Lue lisää
Google julkaisi kesäkuun ominaisuuspäivityksen Pixel-puhelimille
Google on julkaissut kesäkuun 2024 ominaisuuspäivityksen Pixel-älypuhelimilleen. Parannellun tietoturvan lisäksi se tarjoaa uusia toimintoja.
Perinteiset Feature Drop -päivitykset tuovat aika ajoin uusia toimintoja … Lue lisää
Google esitteli 7 uudistusta Androidille
Google on esitellyt Androidille kaikkiaan seitsemän uudistusta. Niiden on näyttää helpottaa jokapäiväistä käyttöä.
Hiljattain Google kertoi tavoista, joilla tekoälyä aiotaan pian hyödyntää Android-ohjelmistossa … Lue lisää
Windowsiin uudistus: jatkossa voit napata tekstiä suoraan Android-laitteen kuvista
Puhelinlinkki-sovelluksella voi pian kopioida tekstiä Android-laitteen kuvista Windowsille. Uudistus on jo julkaistu testiin.
Puhelinlinkki-sovellus mahdollistaa Android-laitteen ja Windows-tietokoneen laajan yhteiskäytön helpottaen suppeammin myös iPhonen … Lue lisää
Google Play päivittyi: sovelluksia Android-laitteista voi jatkossa poistaa etänä
Sovelluksia voi nyt poistaa etänä Android-laitteista. Google Play päivittyi kaikessa hiljaisuudessa.
Google Playsta on jo hyvän aikaa voinut etänä asentaa sovelluksia omille laitteilleen, … Lue lisää
Google tuotti pettymyksen: ChromeOS Androidilla vain kokeilu ilman julkaisusuunnitelmia
Google ei suunnittele ChromeOS:n julkaisua Androidille. Hiljattaisessa esittelyssä oli kyse vain kokeilusta.
Google esitteli vastikään kannettavien tietokoneiden kevyttä ChromeOS-ohjelmistoa Android-älypuhelimilla, mikä herätti toiveita käyttöjärjestelmien … Lue lisää
ChromeOS Androidilla? Google kehitti yllättävän ratkaisun
ChromeOS:n käyttö Androidilla saattaa jonakin päivänä olla mahdollista. Google esitteli yllättävää ratkaisua pienelle piirille, uusi raportti paljastaa.
Etenkin kalliimpien hintaluokkien äypuhelimet ovat nykyään niin … Lue lisää
Androidille luvassa merkittävä parannus uuteen laitteeseen vaihtamisessa
Uuden Android-älypuhelimen asentaminen saattaa lähitulevaisuudessa nopeutua merkittävästi. Käyttöjärjestelmästä paljastui uusi, kehitteillä oleva parannus.
Uutta Android-puhelinta ostettaessa laite on asennettava alusta alkaen itse tai … Lue lisää
Erikoinen rajoitus historiaan: Google Play voi vihdoin ladata useampaa uutta sovellusta samanaikaisesti
Google Playsta voi nyt ladata kahta sovellusta samanaikaisesti. Erikoinen rajoitus poistuu, minkä tulisi parantaa käyttökokemusta monin tavoin.
Google Play on Androidin oletusarvoinen sovelluskauppa, … Lue lisää
Android TV:ssä aukko: voi paljastaa Gmail-sähköpostit
Android TV saattaa paljastaa käyttäjän sähköpostit. Aukko tietoturvassa on hämmentävän yksinkertainen, mutta Google vaikuttaa jo reagoineen tilanteeseen.
Android TV on Googlen älytelevisioille suunnattu ohjelmisto, … Lue lisää
Android 15 helpottamassa yökäyttöä? Tulossa uusi asetus
Android 15 helpottaa puhelimen käyttöä pimeässä. Uusi asetus himmentäisi näyttöä entisestään.
Öinen älypuhelimen selailu ei ole hyväksi unelle tai silmille, mutta monet harrastavat … Lue lisää
Google julkaisi jälleen päivityksen Chromecast with Google TV:lle
Chromecast with Google TV on jälleen saamassa päivityksen. Tällä kertaa luvassa ei kuitenkaan ole uusia toimintoja.
Google on viime kuukausina päivittänyt ahkerasti Chromecast with … Lue lisää
Apple vahvisti: kehitti kolme vuotta Apple Watch -tukea Androidille
Apple suunnitteli aiemmin Apple Watch -tukea Androidille. Kolmen vuoden tutkimustyö ei kuitenkaan johtanut mihinkään.
Apple on joutunut Yhdysvaltojen oikeusministeriön hampaisiin viranomaisten syyttäessä yhtiötä kilpailulainsäädännön … Lue lisää
Google avaamassa Chromen Androidilla muillekin salasanojen hallintapalveluille
Google Chrome hyväksyy nyt Androidilla kolmannen osapuolen salasanapalvelut. Uudistus on kuitenkin erikseen aktivoitava.
Google Chromessa on sisäänrakennettu salasanapalvelu, joka helpottaa kirjautumistietojen hallintaa. Vastaavia, … Lue lisää
Threads iPhonessa päivittyy kätevillä pyyhkäisytoiminnoilla
Threads on saanut kätevän uudistuksen iPhonella. Julkaisuihin on helppo reagoida pyyhkäisyeleillä.
Facebook-yhtiö Metan viestipalvelu Threads pyrkii helpottamaan pääsyötteen käyttöä uusilla pyyhkäisyeleillä. Applen iPhoneja … Lue lisää
Näin Android-puhelimet toimivat jatkossa Windows 11 -tietokoneiden kamerana
Android-älypuhelinta voi pian käyttää Windows 11 -tietokoneen verkkokamerana. Uudistus hyödyntää Puhelinlinkki-sovellusta.
Android-puhelimen tai -tabletin voi pian valjastaa verkkokameraksi Windows 11 -tietokoneelle, kunhan asennettuna ovat … Lue lisää
Google julkisti yhdeksän Android-uudistusta
Google on esitellyt uusia Android-ominaisuuksia. Kaikkiaan niitä on tulossa yhdeksän kappaletta.
Androidiin on lähiaikoina tulossa runsaasti uudistuksia. Osansa saavat niin perinteiset Google-sovellukset kuin Android … Lue lisää
Luo oma Android-maskottisi – Google avasi uuden palvelun
Jokainen voi nyt luoda itselleen oman Android-maskotin. Googlen uusi palvelu on maksutta kaikkien saatavilla.
Kaikki halukkaat voivat nyt luoda itselleen oman version Androidin … Lue lisää
Androidin lukutila päivittyi: toimii nyt Gmailin ja some-sovellusten kanssa
Androidin lukutila on nyt entistä kattavampi. Päivitetty ominaisuus tukee vastedes myös sähköposteja ja sosiaalisen median sovelluksia.
Google julkaisi Androidiin muun muassa helppokäyttöisyyttä parantavan lukutilan … Lue lisää
Android Auto saa tekoälyä viestittelyn helpottamiseksi
Android Autolla on pian entistä helpompaa pitää yhteyttä tuttaviin. Tekoäly auttaa viestittelyssä tien päällä.
Generatiivisen eli tuottavan tekoälyn esiinmarssi on toden teolla alkanut, ja … Lue lisää
Google joutuu muuttamaan Androidia, Chromea ja Hakua – näin EU-sääntely vaikuttaa
Google päivittää palveluidensa toimintaa Euroopassa. EU:n sääntely vaikuttaa Androidiin, Chromen ja Hakuun.
Euroopan unionin tuoreehko digipalvelusäädös vaikuttaa monin tavoin suurten teknologiayhtiöiden toimintaan. Myös … Lue lisää
Osa Samsung-älypuhelimista ei ole saanut tärkeitä Google-päivityksiä kuukausiin – näin tilanteen pitäisi korjautua
Osa Samsung-puhelimista ei ole saanut tärkeitä Google-päivityksiä kuukausiin. Häiriöiden syy on toistaiseksi tuntematon, mutta tilanteen pitäisi hiljalleen olla korjaantumassa.
Muun muassa Google-palvelujen taustatoimintaan ja … Lue lisää
Poista nämä 13 Android-sovellusta heti – voivat kaapata puhelimen
Androidilta on paikannettu 13 sovellusta, jotka voivat jopa kaapata älypuhelimen. Ne on syytä poistaa viipymättä.
Katalat Android-haitakkeet nousevat otsikoihin tasaisin väliajoin, ja tällä … Lue lisää
Firefox-selain Androidille päivittyi – saatavilla nyt laaja valikoima lisäosia
Mozilla Firefox on jatkossa runsaasti aiempaa monipuolisempi Androidilla. Selaimeen voi nyt asentaa sadoittain lisäosia.
Mozilla on julkaissut Firefox-selaimensa Android-versiolle merkittävimmän päivityksen aikoihin. Aiempien … Lue lisää
Joulukuun Android-päivityksissä mukana korjaus kriittiseen haavoittuvuuteen
Joulukuun Android-tietoturvapaketti kannattaa asentaa viipymättä. Se sisältää korjauksen kriittiseksi luokiteltuun, jo mahdollisesti hyödynnettyyn haavoittuvuuteen.
Verkkorikollisten ja laitevalmistajien välinen kilvoittelu jatkuu tauotta, ja uusia … Lue lisää
Ikävä rahaa varastava Android-haitake paljastui
Androidilta on paljastunut ikävä haitake, joka vaanii käyttäjien varoja. Osa uhreista on jo menettänyt suuria summia.
Tietoturvafirma Promonin tutkijat varoittavat vaarallisesta FjordPhantom-haitakkeesta, joka … Lue lisää
Google esitteli ison joukon uudistuksia Androidille
Androidiin on tulossa iso joukko uusia toimintoja. Google esittelee uudistuksia blogissaan.
Androidiin on lähiaikoina luvassa kaikkiaan 11 uutta ominaisuutta ja toimintoa. Uusimman, neljännesvuosittain … Lue lisää
Luku julki: näin monesta laitteesta löytyy Android-vaihtoehto LineageOS
Android-älypuhelimille vaihtoehdon tarjoava LineageOS on asennettuna noin 1,5 miljoonassa laitteessa. Ohjelmistoa kehitetään aktiivisesti kaiken aikaa.
Vaikka kaikissa Android-älypuhelimissa onkin taustalla sama käyttöjärjestelmä, ovat … Lue lisää
Raportti: Amazon kehittää uutta käyttöjärjestelmää – korvaa Androidin suoratoisto- ja muissa kodin älylaitteissa
Amazon harkitsee Androidin korvaamista omalla käyttöjärjestelmällään. Päätös koskisi kodin älylaitteita.
Verkkokauppajätti Amazon on vuosien saatossa laajentanut omaa tuotevalikoimaansa kuluttajamarkkinoilla, ja useimpien kodin älylaitteiden, kuten … Lue lisää
Google avasi äänestyksen vuoden 2023 parhaasta uudesta Android-sovelluksesta ja -pelistä
Käyttäjät pääsevät jälleen valitsemaan vuoden parhaan uutuuspelin ja -sovelluksen Androidilla. Voittajaehdokkaat on nyt julkaistu, ja äänestys on käynnissä.
Google palkitsee vuosittain Play-kauppansa parhaimmistoa, … Lue lisää
Google aikoo päivittää Assistantin fiksummaksi Bard-tekoälyllä – tulossa kokeiluun Androidilla ja iOS:llä
Google Assistant on pian rutkasti aiempaa fiksumpi. Google tiedottaa integroivansa Bard-tekoälynsä avustajaansa, ja testi alkaa jo pian.
Google esitteli aiemmin tänä vuonna generatiiviseen … Lue lisää
Google työstää uutta Android-ominaisuutta – mahdollistaisi muun muassa videopuhelun siirtämisen laitteesta toiseen
Android-laitteet toimivat pian yhdessä entistä paremmin. Google valmistelee taustalla uusia laiteryhmiä.
Viime vuosina Google on panostanut Android-laitteiden yhteensopivuuteen pyrkien helpottamaan muun muassa tiedonsiirtoa … Lue lisää
Google julkaisi syyskuun päivityksen Pixel-laitteilleen – Android 14:ää saadaan yhä odottaa
Syyskuun päivityspaketti on nyt julkaistu Google-puhelimille, mutta uusi Android antaa yhä odottaa itseään. Mukana on yhä vain Android 13:een pohjautuvia paikkauksia.
Googlen viimeisin Android-päivityspaketti … Lue lisää
Androidissa tietoturvaongelma – Google Walletin maksukorttitiedot voivat teoriassa paljastua
Androidista on paljastunut pelottava tietoturvaongelma. Maksukortin tiedot saattavat oikeissa olosuhteissa päätyä vääriin käsiin.
Googlen Wallet-palvelu mahdollistaa NFC-yhteyden välityksellä tehtävät lähimaksut älypuhelimella. Nyt sovelluksen … Lue lisää
Google julkaisi joukon uudistuksia Androidille
Google tiedottaa verkkosivuillaan lukuisista uudistuksista Androidille. Muun muassa Google Assistantia voi nyt käyttää uudella tavalla.
Google julkaisee ajoittain Androidille ominaisuuspaketteja, ja taas on … Lue lisää
Moment esitteli uuden T-sarjan kameralinssit kiinnitettäväksi Android- ja iPhone-puhelimiin
Moment on vastikään esitellyt uusia linssejä Android- ja iOS-älypuhelimille. Valikoimalla voi tehdä älypuhelimen kamerasta kyvykkäämmän.
Aiemmin eritoten iPhoneille valokuvaamista helpottavia irtolinssejä kehittäneen Momentin uusi … Lue lisää
Firefox-selaimen Android-sovellus saamassa laajan tuen lisäosille
Mozilla Firefox on pian Androidilla monipuolisempi kuin koskaan. Laaja tuki lisäosille on jo kehitteillä.
Mozillan kehittämä Firefox-selain saa pian Androidilla ”avoimen ekosysteemin lisäosille”, … Lue lisää
Google asettamassa lisävaatimuksia taittuvien Android-laitteiden kestävyydelle ja päivitystuelle
Google haluaa tehdä taittuvanäyttöisistä Android-laitteista pitkäikäisempiä ja kestävämpiä. Uusia lisävaatimuksia valmistellaan jo.
Google aikoo edellyttää taittuvanäyttöisten Android-puhelinten valmistajilta lisälupauksia rakenteen ja päivitystuen kestävyydelle. Suunnitteilla … Lue lisää
Gmail-sovellukset Androidille ja iPhonelle saavat pitkään odotetun käännöstoiminnon
Googlen Gmail-sähköpostisovellus oppii viimein kääntämään viestejä. Päivitys on tulossa sekä Androidille että iOS:lle.
Gmail kääntää vastedes viestejä kieleltä toiselle myös mobiilisovelluksilla. Käännös aktivoituu … Lue lisää