Googlen uusimmat älypuhelimet nauttivat seitsemän vuoden päivitystuesta. Tulevaisuudessa Androidin kehityksestä vastaava yhtiö haluaa helpottaa muitakin valmistajia tarjoamaan saman lupauksen.
Android-älypuhelinten päivitystuet ovat viime vuosina kehittyneet kiitettävästi, ja esimerkiksi Google ja Samsung tarjoavat jo peräti seitsemää järjestelmäversiopäivitystä ja seitsemää vuotta tietoturvakorjauksia. Muut suuret valmistajat eivät toistaiseksi ole venyneet samaan, mutta Googlen uusi hanke saattaa muuttaa tilannetta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nimellä Longevity GRF Program tunnetusta ohjelmasta ei toistaiseksi ole virallisesti kerrottu, mutta Android Authorityn nimettöminä pysyttelevät lähteet paljastavat sellaisen olevan tekeillä.
Kirjainyhdistemä GRF, Google Requirements Freeze, viittaa Googlen ohjelmaan, jolla yhtiö on vuodesta 2020 lähtien pyrkinyt helpottamaan vähintään kolmen Android-version julkaisemista älypuhelimelle. Piirivalmistajille ohjelma aiheutti kuitenkin lisätyötä, minkä vuoksi Google päätti jäädyttää (engl. freeze) suoritinten päivitysvaatimuksia.
Käytännössä puhelinvalmistajat ovat ohjelman ansiosta saattaneet julkaista alkuperäiselle piiriohjelmistolle kolme Android-järjestelmäversiota yhden sijaan. Tulevaisuudessa vaatimusta on määrä keventää GRF-ohjelmaa laajentamalla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ennen pitkää piiriohjelmistolle voisi julkaista jopa seitsemän Android-järjestelmäversiota, lähteet kertovat. Tämänhetkisten tietojen mukaan uunituore Qualcomm Snapdragon 8 Elite -piiri olisi ensimmäinen Longevity GRF -ohjelmaan kuuluva suoritin. Tietoturvasta olisi kuitenkin pidettävä huolta päivittämällä Androidissa keskeisessä asemassa olevia Linux-ytimiä ainakin kolmen vuoden välein.
Vaikka uudet ratkaisut saattavatkin pidentää päivitystukia, eivät kaikki uusimmat Android-ominaisuudet välttämättä saavu vanhoilla piireillä varustelluille älypuhelimille, lähteet huomauttavat. Tarkempia tietoja ohjelmasta saataneen ennen pitkää.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »