Microsoft on esitellyt kenties laajimman Copilot-uudistuksensa toistaiseksi. Luvassa on monia uusia toimintoja ja käyttömahdollisuuksia.
Windowsin uudistuksia on määrä ensi alkuun koekäyttää rajatusti Windows Insider -käyttäjien ja Copilot+ -tietokoneiden kanssa. Muuten soveltuvin osin Copilot-uudistukset saapuvat pian palvelun verkkoversioon että Androidin ja iOS:n erilliseen Copilot-sovellukseen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Copilot on Microsoftin generatiiviseen eli tuottavaan tekoälyyn perustuva toimintokokonaisuus, joka toimii sekä erillisenä sovelluksenaan että laajemmin osana Microsoftin muita ohjelmia, kuten Office-paketin työkaluja. Nyt Copilotia on uudistettu aiempaa henkilökohtaisemmaksi ja pehmeämmäksi, kuten Microsoft laajaa päivitystä kuvailee.
Uutta on esimerkiksi uusi Copilot Discover -näkymä, joka esittelee käyttäjälle tapoja tekoälyavustajan hyödyntämiseen. Tuttujen, vaikkapa työn tuottavuuden kohentamiseen tähtäävien toimien ohella Copilot osaa valituilla alueilla lukea ääneen uutisotsikoita (Copilot Daily), minkä lisäksi tekoälyn kanssa voi nyt viestiä myös ääneen puhuen (Copilot Voice).
Microsoftin mukaan Copilot reagoi puheeseen ihmismäisen luonnollisesti, ja tarvittaessa käyttäjät voivat myös keskeyttää avustajan kesken vastauksen. Valittavissa on neljä eri ääntä, joiden välillä voi vaihdella aina halutessaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ääneen tapahtuvan viestinnän ja Copilot Discoverin ohella uutta on Copilot Vision, jonka ansiosta tekoäly osaa nyt tulkita näytöllä esiintyvää sisältöä. Copilotilta voi kysyä lisätietoja vaikkapa ruudulla näkyvästä nähtävyydestä tai tuotteista, Mirosoft kuvailee.
Copilot Vision ei tallenna mitään näkemäänsä, edes tekoälymallien kouluttamista varten, eikä sitä voi ”toistaiseksi” käyttää kaikkilla verkkosivuilla, Microsoft huomauttaa käyttäjien turvallisuuteen viitaten.
Mukaan on samalla lisätty ChatGPT:stä tutun OpenAI:n uusimpia ratkaisuja, joiden avulla Copilot kykenee aiempaa monipuolisempaan ja syvällisempään päättelyyn. Think Deeper -uudistus, suoraan suomennettuna Ajattele syvällisemmin, soveltuu Microsoftin mukaan etenkin kahden asian, kuten vaikkapa kahden asuinpaikkavaihtoehdon, vertailemiseen.
Copilotin uusia kykyjä hyödynnetään jatkossa entistä laajemmin myös Windows 11 -käyttöjärjestelmässä Copilot+ PC -tietokoneilla. Jatkossa voi esimerkiksi etsiä tiedostoja tekoälyn avulla ”dramaattisesti aiempaa tehokkaammin”, kuten Microsoft kuvailee, sillä Copilot osaa tulkita käyttäjän toiveita pelkästä yksittäisten hakusanojen vertailusta poiketen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Käyttäjä voi täten kirjoittaa hakuun vaikkapa ”grillijuhlat” ja löytää Windows-tietokoneeltaan valokuvia hiilillä tirisevistä pihveistä ja vihanneksista. Tuloksia siis saa, vaikka hakusana ei esiintyisikään tiedoston nimessä.
Hieman myöhemmin päivitetty, myös esimerkiksi sähköpostit kattava haku on tulossa Windowsin koko järjestelmää koskevaan hakunäkymään.
Toinen Windows-uudistus, Click to Do, eli vapaasti Napauta tehdäksesi, puolestaan mahdollistaa Windowsilla näytön sisällöstä tehtävät haut. Käyttäjä voi Windows-näppäintä ja hiiren vasenta painiketta napauttamalla aktivoida uuden näkymän tehdäkseen Internet-haun esillä olevasta kuvasta, asiakirjasta tai videosta.
On hyvä huomata, että ääntä tukeva Copilot Voice on aluksi saatavilla yksinomaan englanniksi tietyillä alueilla. Myös Copilot Daily ja Copilot Vision julkaistaan ensi alkuun vain rajatusti, ja Suomessa uudistuksia on vielä odotettava.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »