Tekoäly-yhtiö OpenAI julkisti jo toukokuussa kehittyneemmän GPT-4o-mallinsa rinnalla kehittyneemmän, luonnollisemman Voide Mode -äänitilan ChatGPT-palveluunsa.
Nyt OpenAI on kertonut Advanced Voice Moden julkaisusta kaikille ChatGPT Plussan ja ChatGPT Teamsin käyttäjille. Kehittynyt äänitila tulee saataville edelleen vaiheittain seuraavan viikon aikana. Enterprise- ja Edu-käyttäjät saavat kehittyneemmän äänitilan ensi viikosta alkaen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Valitettavasti OpenAI on myös vahvistanut, ettei kehittynyt äänitila ole toistaiseksi saataville tietyillä alueilla, kuten Euroopan unionin maissa, Isossa-Britanniassa eikä myöskään Euroopan talousalueeseen kuuluvissa Sveitsissä, Islannissa, Norjassa ja Liechtensteinissa.
Monet muutkin tekoälypalvelut ovat nähneet sääntelysyistä paremmaksi välttää toistaiseksi EU:ta. Esimerkiksi Apple Intelligence -toiminnot eivät ole aluksi tulossa saataville EU-alueella, ja Meta on pidättäytynyt tuomasta kehittyneintä tekoälymalliaan saataville EU-alueella.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Toiminnon saapuessa saataville käyttäjälle, kerrotaan tästä ChatGPT-sovelluksessa sekä lisäksi käyttöohjeiden kera sähköpostilla.
Kehittyneempi Advanced Voice Mode on huomattavasti aiempaa luonnollisempi, mahdollistaen esimerkiksi kysymyksen kysymisen ChatGPT:ltä ja sen vastauksen keskeyttämisen kesken kaiken tarkentavilla lisäkysymyksillä. ”Reaaliaikaisen” reagoinnin mahdollistamisen lisäksi se pystyy havainnoimaan käyttäjän äänessä kuuluvan tunteen sekä luomaan äänivastauksia eri tunteiden mukaisissa tyyleissä.
Taustalla kehittyneemmässä äänitilassa on OpenAI:n GPT-4o-tekoälymalli, jossa OpenAI on keskittynyt erityisesti parantamaan kuva-, video ja äänipyyntöjen toimintaa sekä suorituskykyä ja nopeutta eri kielillä.
Julkistuksensa yhteydessä kehittynyt Advanced Voice Mode sai aikaan myös kohun, kun sen Sky-äänivaihtoehto muistutti huomattavasti OpenAI:n kanssa yhteistyöstä kieltäytyneen näyttelijän Scarlett Johanssonin ääntä. OpenAI kiisti käyttäneensä Johanssonin ääntä, mutta poisti lopulta Sky-äänen demosta sekä lykkäsi myös kehittyneemmän äänitilan julkaisun alkua noin kuukaudella alkuperäisistä suunnitelmista.
Nyt tapahtuvan laajemman jukaisun yhteydessä OpenAI on uudistanut Advanced Voice Modea päivitetyllä käyttöliittymällä sekä paremmalla aksenttien ymmärtämisellä. Kehittyneen äänitilan pitäisi myös toimia jo alkuvaihetta nopeammin ja sulavammin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi mukaan on lisätty viisi uutta äänivaihtoehtoa: Arbor, Maple, Sol, Spruce ja Vale, jotka laajentavat valikoiman yhdeksään vaihtoehtoon (aiemmat Breeze, Juniper, Cove ja Ember).
OpenAI on myös tuonut ChatGPT:n kustomointimahdollisuuksia saataville uudessa äänitilassakin. Näihin lukeutuvat Custom Instructions, joka mahdollistaa ChatGPT:n vastaustavan mukauttamisen, sekä Memory, jonka ansiosta ChatGPT voi muistaa aiemmat keskustelut ja niihin on mahdollista viitata myöhemmin.
Aiemmin ChatGPT Voice Mode -äänitila on hyödyntänyt taustalla kolmea eri tekoälymallia: yhtä käyttäjän puhuen tekemän äänipyynnön muuntamiseen tekstiksi, GPT-4:ää pyynnön käsittelemiseksi sekä sitten kolmatta tekstin muuntamiseksi puheeksi. Nyt GPT-4o-mallin ollessa multimodaalinen se pystyy itsessään hoitamaan kaikki nämä tehtävät, mikä osaltaan on Advanced Voice Mode -tilan nopeusparannuksen takana.
OpenAI:n aiemmin GPT-4o-julkistuksen yhteydessä esittelemät uudet video- ja näytönjako-ominaisuudet ovat tulossa vasta myöhemmin.
Advanced Voice is rolling out to all Plus and Team users in the ChatGPT app over the course of the week.
While you’ve been patiently waiting, we’ve added Custom Instructions, Memory, five new voices, and improved accents.
It can also say “Sorry I’m late” in over 50 languages. pic.twitter.com/APOqqhXtDg
— OpenAI (@OpenAI) September 24, 2024
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »