Apple Vision Pron kysyntä vaikuttaa ennakkoon odotettua suuremmalta, kertoo tuoreimmassa raportissaan analyytikko Ming-Chi Kuo.
Apple julkisti jo 5. kesäkuuta 2023 ensimmäiset virtuaalilasinsa, Apple Vision Pron, jota yhtiö itse tosin nimittää uudenlaiseksi tilatietokoneeksi, joka yhdistää saumattomasti digitaalisen sisällön ympäröivän fyysisen tilan kanssa.
Apple toi Vision Pron ennakkomyyntiin Yhdysvalloissa 19. tammikuuta ja saataville 2. helmikuuta alkaen. Lähde kertoi jo tammikuun lopulla Applen myyneen noin 200 000 Vision Pro -laitetta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiempaan raporttiin nähden Kuon uusiakin odotuksia voi pitää jopa maltillisina. Kuo odottaa nyt Applen toimittavan vuoden 2024 aikana 200 000 – 250 000 kappaletta Vision Prota Yhdysvalloissa, kun Applen alkuperäisen tavoitteen hän arvelee olleen 150 000 – 200 000.
Ennakkomyynnin aluettua toimitusaikaennusteet pitenivät nopeasti yli kuukauden mittaiseksi, mutta nyt toimitusajat ovat lyhentyneet vain muutamiin päiviin alun kovan kysyntäpiikin rauhoituttua. Ennakkotilausten alkusumaakin on kuitenkin purettu jotakuinkin tähän asti.
Kuon lähteiden mukaan hyvän kysynnän siivittämänä Apple on pyytänyt Vision Pron toimittajia kasvattamaan tuotantoa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Apple on aiemmin vahvistanut laajentavansa Vision Pron myyntiä Yhdysvaltojen ulkopuolella vuoden 2024 aikana, mutta tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa. Raporttien mukaan myynti saattaa kuitenkin laajentua jo nyt kevään aikana, mitä odotusta toki tukee myös parantunut saatavuus Yhdysvalloissa. Huhuja on kuultu julkaisusta Kiinassa toukokuussa.
Apple Vision Pron alkutaipaleella esiin ovat nousseet myös palautukset, sillä syystä tai toisesta Vision Pro ei ole sopinut kaikille, vaan sen käyttö on voitu kokea esimerkiksi epämukavaksi.
Kuon mukaan Vision Pron palautusten määrä on kuitenkin pudonnut nyt alle 1 prosenttiin myydyistä laitteista.
Luonnollisesti tulevina vuosina Applelta odotetaan jatkoa Vision Prolle. Näillä näkymin Vision-sarjaan jatkoa voidaan odottaa aikaisintaan vuonna 2025. Aiemmat raportit ovat kertoneet Applen kehittävän sekä suoraa seuraajaa Vision Prolle että edullisempaa, tietyiltä ominaisuuksiltaan karsitumpaa versiota mallistoa täydentämään.
Kuon mukaan toimitusketjulähteillä ei ole vielä näkyvyyttä edullisempaan versioon, joten sen kehitys ei näytä vielä edenneen kovinkaan pitkälle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lue aiemmasta artikkelistamme lisää Apple Vision Prosta!
Apple Vision Pron myyntimenestykseen kohdistuu suurta mielenkiintoa, sillä kyseessä on Applelle merkittävin tuotevalikoiman laajennus sitten keväällä 2015 lanseeratun Apple Watchin.
Apple Vision Pron tämän vuoden tuotannoksi on aiemmin ennakoitu vain 400 000 kappaleesta 500 000 kappaleeseen, joten kokonaisuutena Applen uutuustuotteen myyntiä saattaa vuoden 2024 aikana rajoittaa enemmän tarjonta kuin kysyntä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »