Joulukuun Pixel-päivityspaketti sisältää monia uudistuksia Google-puhelimille. Muun muassa kameraa kehitetään entisestään.
Googlella on tapana julkaista tasaisin väliajoin niin kutsuttuja Feature Drop -ominaisuuspaketteja Pixel-älypuhelimilleen, ja tuorein niistä keskittyy kameraan ja Kuvat-sovellukseen muutamia Pixel Watch -toimintojakaan unohtamatta.
Pixel-kameralla, jota vastikään päivitettiin laajemminkin, voi tästedes hyödyntää Googlen pilvipalveluita uudenlaisessa Video Boost -kuvaamisessa. Käytännössä kyseessä on kuvaustila, joka tallentaa tavanomaisen videon ohella enemmän metatietoja sisältävän, RAW-valokuvia muistuttavan version videosta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tavanomainen video ilmestyy galleriaan heti, pilvipalvelujen avulla tuotettu ja täten ”paranneltu” taas pienen viipeen jälkeen. Toiminto tukee vain Pixel 8 Prota, joka on varustettu Tensor G3 -suorittimella.
Yökuvausta parannetaan samalla edellä mainitulla tavalla, minkä ohella hämärässä voi nyt tallentaa myös tuntien sisältöjä lyhyiksi pätkiksi tiivistäviä timelapse-videoita sekä Pixel 8:lla että Pixel 8 Prolla.
Google Kuvissa puolestaan helpotetaan muun muassa muotokuvien valotuksen kohentamista ja tärinän vähentämistä uusilla pikatyökaluilla. Taittuvanäyttöiselle Pixel Foldille päivitys sen sijaan tuo mahdollisuuden esikatsella valokuvia kansinäytöllä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Päivityksen myötä Pixel-puhelimia voi niin ikään käyttää tietokoneen verkkokamerana langallisesti yhdistettynä. Toiminto saapuu kaikille Google-puhelimille Pixel 6:sta eteenpäin.
Pixe Watchia käyttävät sen sijaan voivat päivityksen jälkeen avata puhelimensa lukituksen kellolla. Mikäli älykello on ranteessa, kun siihen yhdistetyn Pixel-puhelimen ottaa käteensä, avataan näytön lukitus automaattisesti.
Valinnainen toiminto mahdollistaa myös näytön lukitsemisen yhdellä kellon napautuksella ja tukee yksinomaan Googlen omia Pixel-älypuhelimia sekä Pixel Watcheja.
Pixel Watcheille on samalla tuotu kaikkiaan kuusi uutta kellotaulua, ja valituilla alueilla puheluja voi seurata reaaliajassa kellon näytölle tekstitettynä, Google kuvailee.
Päivityspaketti sisältää lisäksi uuden Gemini-tekoälymallin avulla tuotuja parannuksia sekä muun muassa pikavastausmahdollisuuksia Gboard-virtuaalinäppäimistöön.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uusin Pixel-päivityspaketti on nyt julkaistu Google-puhelimille. Aiemmin selvisi, että myös joulukuun 2023 Android-tietoturvakorjaukset on syytä asentaa ensi tilassa vaarallisen haavoittuvuuden vuoksi.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »