Varsinainen Black Friday on jäänyt taakse, vaikka monin paikoin kampanjat yhä jatkuvat viikonlopun yli.
Hintavertailupalvelu Hintaoppaan mukaan keinotekoisia alennuksia suitsivasta laista huolimatta valealennusten määrä ei vähentynyt tämän vuoden Black Fridayna, vaan niiden määrä oli edelleen 7,8 prosenttia kaikista tarjouksista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aletuotteiden keskimääräinen alennusprosentti oli tänä vuonna Black Fridayna -4,22 %, mikä on puoli prosenttiyksikköä alhaisempi kuin viime vuoden luku -4,72 %. Kaiken kaikkiaan hinta laski marraskuun 1. päivään verrattuna 39,9 prosentilla tuotteista, mikä on samaa tasoa kuin viime vuonna.
“Tämän vuoden Black Fridayna jäätiin keskimääräisessä alennusprosentissa aika selvästi parin edellisen vuoden alapuolelle. Määrällisesti tarjouksia oli kuitenkin jälleen paljon. Yhä useampi kauppa oli kampanjoinnissa mukana, ja tarjoukset jakautuivat pidemmälle aikavälille. Huomattavaa on, että 26 prosentilla tuotteista hinta oli Black Fridayna korkeampi kuin marraskuun alussa. Viime vuoden vastaava luku oli 21 prosenttia, eli nousu on merkittävä”, Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kommentoi.
Noin 88 prosenttia tuotteista on ollut mahdollista saada aiemmin tänä vuonna samaan hintaan tai halvemmalla kuin Black Fridayna. 12,4 prosenttia tuotteista oli perjantaina halvimmillaan koko vuoden tasoon nähden. Niiden joukkoon mahtui erinomaisia alennuksia, sillä niillä tuotteilla, joiden hinta laski enemmän kuin 10 prosenttia, keskimääräinen aleprosentti oli peräti -21,4 %.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
“Eilinen oli jälleen hyvä osoitus siitä, että kuluttajille on Black Fridayna tarjolla erinomaisia tarjouksia, mutta kaikki ei ole suinkaan halvempaa, eikä ostoksille kannata rynnätä suin päin. Lähes yhdeksän kymmenestä tuotteesta on saanut joko samaan hintaan tai halvemmalla tämän vuoden aikana, eli pitkän ajan hintavertailu kannattaa. Samalla esimerkiksi tämän vuoden Black Fridayn suosituinta tuotetta, Play Station 5 -pelikonsolia, on ollut myynnissä erikoiserä vuoden alimpaan 399 euron hintaan Black Weekin aikana,” Matinvesi-Bassett huomauttaa.
Keinotekoisia alennuksia on pyritty Suomessa estämään lakimuutoksella, joka edellyttää kauppoja ilmoittamaan alehinnan ohessa alimman hinnan, jolla tavaraa on myyty hinnanalennusta edeltäneiden 30 päivän aikana.
“Lain tarkoitus on ollut parantaa kuluttajien mahdollisuuksia arvioida myyjän yleistä hintatasoa ja alennuksen edullisuutta sekä suitsia keinotekoisia hinnanalennuksia. Tästä huolimatta markkinoinnissa on valitettavasti edelleen puutteita ja jopa selkeitä virheitä. Vastuu lain noudattamisesta on nyt myyjillä”, huomauttaa Kuluttajaliiton vaikuttamistyön päällikkö Tiina Vyyryläinen.
Tänä vuonna keinotekoisten alennusten määrä oli 7,8 % kaikista alennushinnoista, eli luku oli käytännössä sama kuin viime vuoden 7,9 %. Hintaopas listaa noin viisi miljoonaa hintaa, mikä tarkoittaa, että lähes 400 000 alehintaa oli ensin nostettu ja sitten laskettu.
“Tämän vuoden Black Fridayn alla näyttää tapahtuneen niin, että hintoja on nostettu ennen lain edellyttämää 30 päivän tarkastelujaksoa ja hintoja on pidetty korkealla tarkastelujakson ajan, jotta alennusprosentit saadaan mahdollisimman suuriksi. Kuluttajien on hyvä tiedostaa, että tällaista tapahtuu ja vertailla hintoja eri kauppojen välillä. Vaikka Black Friday on kokonaisuudessaan vuoden edullisin ostospäivä, se on myös päivä, jolloin nähdään eniten keinotekoisia alennuksia”, Hintaoppaan Matinvesi-Bassett kertoo.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
“Laki on askel oikeaan suuntaan, mutta toteutuneet luvut osoittavat, että laki ei palvele kuluttajia riittävällä tavalla. Tämän vuoksi olisi paikallaan pohtia, tulisiko lain edellyttämän tarkastelujakson olla nykyistä pidempi. Esimerkiksi Norjassa on esitetty vaatimuksia vastaavan lain tarkastelujakson pidentämisestä”, Matinvesi-Bassett jatkaa.
Black Fridayn suosituimmat tuotteet
Tämän vuoden Black Fridayn suosituimmat tuotekategoriat olivat Hintaoppaan mukaan matkapuhelimet, pelikonsolit ja kuulokkeet. Yksittäisistä tuotteista haetuin oli viime vuoden tapaan PS5-pelikonsoli.
Lue tästä myös:
– Black Friday on tänään – tässä ovat parhaat tarjoukset puhelimista
– Uudet kuulokkeet Black Fridaysta? Poimimme parhaat tarjoukset
– Tässä ovat parhaat Black Friday -tarjoukset älykelloista
– Alle 50 euron Black Friday -löytöjä – listasimme 10 kiinnostavaa laitetarjousta
Black Fridayn trendihitti olivat itkuhälyttimet, joita haettiin peräti 812 prosenttia viime vuotta enemmän. Merkittävää nousua nähtiin myös arkisten käyttötavaroiden, kuten mustepatruunojen, sähköhammasharjojen vaihtopäiden ja leivänpaahtimien kohdalla.
Suosituimmat ajat verkko-ostoksille olivat torstai-ilta (kello 20-22) ja perjantaiaamu (kello 8-10).
Black Friday 2023: tuotekategoriat, joissa keskimääräinen hinta laski eniten
1. PS5-pelit -14,2 %
2. Kannettavat kaiuttimet -12,4 %
3. Urheilukello -10,2 %
4. Kotiteatterijärjestelmät -9,8 %
5. Reput -9,2 %
6. Hiiret & Näppäimistöt -9,0 %
7. Kuulokkeet -8,2 %
8. Pelit -8,2 %
9. Airfryerit -8,1 %
10. Urheiluvaatteet -8,3 %
Black Friday 2023: suosituimmat tuotekategoriat
1. Matkapuhelimet
2. Pelikonsolit
3. Kuulokkeet
4. Näytöt
5. Televisiot
6. SSD-kovalevyt
7. Hajuvedet & Partavedet
8. Älykellot
9. Näytönohjaimet
10. LEGOt
Black Friday 2023: suosituimmat tuotteet
1. Sony PlayStation 5 (PS5) 825GB
2. OnePlus 11 5G Dual SIM 8GB RAM 128GB
3. Samsung Galaxy S23 5G SM-S911B Dual SIM 8GB RAM 128GB
4. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G Dual SIM 8GB RAM 128GB
5. Samsung Galaxy S23 Plus 5G SM-S916B Dual SIM 8GB RAM 256GB
6. Padwico 850
7. Apple iPhone 13 5G 4GB RAM 128GB
8. Samsung Galaxy S23 Ultra 5G SM-S918B Dual SIM 8GB RAM 256GB
9. Sony Playstation 5 (PS5) Spider-Man 2 Limited Edition 825GB
10. Apple AirPods Pro (2nd Generation) 2023 USB‑C
Black Week 2023: trendaavimmat kategoriat (verrattuna viime vuoteen)
1. Itkuhälyttimet +812%
2. Mustepatruunat +222%
3. Sähköhammasharjojen vaihtopäät +73%
4. Leivänpaahtimet +45%
5. Kannettavat pelikonsolit +39%
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »