DNA aloittaa 3G-verkkonsa suunnitellun sulkemisen.
DNA:n 3G-verkko suljetaan Kanta- ja Päijät-Hämeessä maanantain 30. lokakuuta ja tiistain 31. lokakuuta välisenä yönä. 3G-verkon käytössä olleet taajuudet siirretään vanhan tekniikan väistyessä muutaman viikon kuluessa 4G-verkon käyttöön, mikä parantaa 4G-palvelun laatua alueilla.
DNA sulkee 3G-verkkonsa aiemmin ilmoitetun aikataulun mukaisesti maakunta kerrallaan, lukuun ottamatta Hyvinkäätä, jossa 3G-verkko suljettiin jo viime toukokuussa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Itä- ja Pohjois-Suomessa DNA käyttää yhdessä Telian kanssa omistetun Suomen Yhteisverkon verkkoa, jonka osalta 3G-verkon sulkeminen tapahtuu vuoden 2024 aikana.
DNA kertoi aiemmin kesäkuussa 3G-verkkonsa suunnitellusta sulkemisaikataulusta.
Sulkemista on DNA:n mukaan suunniteltu ja valmisteltu laboratorioympäristössä useamman vuoden ajan sekä testattu yksittäisillä tukiasemapaikoilla alkuvuodesta. Hyvinkäällä 3G-verkko suljettiin onnistuneesti jo viime toukokuussa ja nyt alkamassa on vaiheittainen 3G-alasajo Hyvinkäältä saatuja oppeja hyödyntäen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnissa 3G-verkon sulkeminen tapahtuu maanantain ja tiistain välisenä yönä, 30.–31. lokakuuta. Mikäli kaikki sujuu odotetusti, siirrämme muutaman viikon kuluttua 3G:n sulkemisesta vapautuvat taajuudet 4G-tekniikan käyttöön, mikä parantaa 4G-verkon käyttökokemusta. Koska 3G-verkon käyttöaste on tänä päivänä erittäin pieni, näyttäytynee toimenpide suurimmalle osalle mobiiliasiakkaistamme yksinomaan myönteisessä valossa”, kertoo DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari.
3G-verkoissa aiemmin toimineet laitteet siirtyvät käyttämään jäljelle jäävää 2G-verkkoa, mutta osassa tapauksia laitteet eivät välttämättä enää toimi, ainakaan kunnolla, aiempaa hitaammalla yhteydellä. Tällaisia laitteita voivat olla valvontajärjestelmät tai riistakamerat.
”Nyt on hyvä hetki varmistaa, että oma päätelaite tukee 4G- tai 5G-tekniikkaa. Lähes kaikki mobiililaitteet, jotka eivät tue 4G-yhteyksiä, ovat malliltaan hyvin vanhoja, tyypillisesti ainakin 5–10 vuoden ikäisiä. Itse asiassa joissain 3G-verkon käyttötapauksissa asiakas on saattanut vahingossa lukita puhelimensa 3G-tilaan. Jos siis nykyaikaisen puhelimesi näytöllä näkyy yhä säännöllisesti 3G-symboli, kannattaa puhelimen asetukset tarkistaa”, Laari huomauttaa.
3G-verkon käyttö on vähentynyt merkittävästi lähivuosien aikana. 3G-verkossa siirretään enää reilusti alle 1 prosenttia DNA:n asiakkaiden käyttämästä mobiilidatasta. Valtaosalle asiakkaista 3G-verkon alasajo näkyykin lähinnä 4G-verkon parantumisena, sillä 3G-taajuudet päästään samalla siirtämään uudempien verkkoteknologioiden käyttöön. Samalla DNA:lta vapautuu henkilöstöä ja resursseja modernien teknologioiden kehittämiseen.
4G- ja 5G-verkot tarjoavat vanhaan tekniikkaan nähden enemmän kapasiteettia, toimintavarmuutta ja nopeutta mobiiliverkkojen jatkuvasti kasvavaan tarpeeseen. Uusi verkkoteknologia tukiasemineen on myös siirrettyyn datamäärään nähden merkittävästi 3G-tekniikkaa energiatehokkaampaa. DNA:n 4G-peitto on liki 100 prosenttia suomalaisista. Vastaavasti 5G-verkon väestöpeitto lokakuussa 2023 oli jo 92 prosenttia, mikä sekin tarkoittaa yli viittä miljoonaa ihmistä.
DNA:n 3G-verkon sulkemisaikataulu
- Lokakuun 2023 lopussa
- Kanta-Häme
- Päijät-Häme
- Marraskuun 2023 loppupuolella
- Uusimaa
- Varsinais-Suomi
- Tammikuun 2024 aikana
- Satakunta
- Pirkanmaa
- Keski-Suomi
- Pohjanmaa
- Etelä-Pohjanmaa
- Keski-Pohjanmaa
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Muista operaattoreista Elisa on jo edennyt pitkälle 3G-verkkonsa vaiheittaisessa alasajossa ja myös Telia on aloittanut 3G-verkkonsa sulkemisen. Telian osalta verkko sulkeutuu laajasti vasta vuoden 2024 puolella.
Itä- ja Pohjois-Suomen alueilla DNA:n käyttämät mobiiliverkot suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää Suomen Yhteisverkko, joka on DNA:n ja Telian vuonna 2014 perustama yhteinen verkkoyhtiö. Yhteisverkon 3G-verkon sulkeminen Itä- ja Pohjois-Suomessa tapahtuu vuoden 2024 aikana. Suomen Yhteisverkko tiedottaa tarkemmasta aikataulusta loka–marraskuussa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »