Samsung julkisti viimeisimmät taittuvanäyttöiset älypuhelimensa Galaxy Z Flip5:n ja Galaxy Z Fold5:n 26. heinäkuuta ja yleisesti saataville ne tulivat perjantaista 11. elokuuta alkaen.
Taittuvanäyttöisten älypuhelinten pioneeri Samsung ei ole tuonut markkinoille vielä mitään muita suurikokoisempia taittuvanäyttöisiä laitteita, vaikka useammilta valmistajilta, kuten esimerkiksi Asukselta ja Lenovolta onkin nähty jo esimerkiksi taittuvanäyttöisiä korvikkeita kannettaville tietokoneille.
Samsungillakin on kuitenkin suunnitelmia suuremmista taittuvanäyttöisistä laitteista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Vuosien varrella Samsungilta on nähty monenmoista taittuva- ja rullautuvanäyttöistä näyttökonseptia, mutta ne ovat jääneet toistaiseksi vain konsepteiksi.
Jo Samsungin heinäkuun lopulla tapahtuneen julkistuksen yhteydessä brittiläisen Independentin haastattelussa Samsungin mobiililiiketoiminnan johtaja TM Roh raotti myös hieman Samsungin ajatuksia asiasta – ja vahvisti jotakin uutta olevan tulossa. Roh’n haastattelu jäi pienelle huomiolle julkaisunsa yhteydessä, ja on noussut vasta nyt esiin eri teknologiamedioissa.
”Taittuvat laajenevat muihin kategorioihin, kuten tabletteihin ja tietokoneisiin, ja jatkavat kehittymistä sen jälkeen”, kommentoi Samsung-pomo TM Roh.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tämän jälkeen Roh’lta tiedusteltiin tarkemmin taittuvanäyttöisestä Android-tablettilaitteesta.
”Tabletti on erittäin hyvä tuotekategoria, jossa voimme soveltaa taitettavaa muotoa. Miksi Samsung Mobile ja minä olemme niin vakuuttuneita taittuvista laitteista? Syy on hyvin yksinkertainen. Koska kirjojen lukeminen tai muistikirjojen käyttö on ollut osa ihmiskunnan historiaa ja ihmisluontoa niin kauan”, kommentoi Roh.
”Ihmiset avaavat kirjan lukeakseen ja avaavat muistivihkon kirjoittaakseen jotain. Kun niitä ei käytetä tai kun ollaan liikkeellä, ne voidaan taittaa kiinni, mikä tekee niistä kompaktimpia ja kannettavampia sekä suojaa sisällä olevia tärkeitä tietoja. Se on vain luonnollinen osa ihmisen käyttäytymistä.
”Se mitä on sovellettu älypuhelimeen, leviää sittemmin myös tabletteihin ja kannettaviin tietokoneisiin. Tätä silmällä pitäen me Samsungilla investoimme paljon resursseja. Ja kun tämä perusteknologia on kehitetty ja uskomme, että tuote on valmis tarjoamaan merkityksellisiä innovaatioita kuluttajille, haluamme tietysti esitellä ne.”
Tarkemmin Roh ei valottanut, milloin ja miten Samsung aikoo taittuvan näytön tablettilaitteiden kategoriaan tuoda.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ajoittain aiemminkin liikkeellä on ollut huhuja suurikokoisemmasta taittuvanäyttöisestä Samsung-laitteesta, mutta viime aikoina tällä saralla on ollut varsin hiljaista.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana marraskuussa 2022 kuultiin raportti, jonka mukaan Samsungilla odotettaisiin Applen mukaantulon taittuvanäyttöisten laitteiden markkinoille tapahtuvan nimenomaan tablettimaisella laitteella vuoden 2024 aikana. Jos vanhat ennusmerkit pitävät paikkansa, viimeistään Applen lanseeraus saa myös Samsungin aktivoitumaan ja tuomaan oman ratkaisunsa markkinoille.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »