Microsoft esittelee tiedotteessaan uusia tekoälyominaisuuksia Bing-hakuun ja Edge-selaimeen. Muun muassa tiedonhankintaa helpotetaan monin tavoin.
Microsoft on tänä vuonna panostanut tekoälyyn enemmän kuin koskaan, ja esimerkiksi uudistettu Bing-haku perustuu kokonaan myös ChatGPT:stä tuttuun, OpenAI:n kehittämään GPT-kielimalliin. Vastedes Bing on myös entistä tehokkaampi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Microsoftin mukaan Bing tuottaa jatkossa aiempaa tarkempia vastauksia yhä monimutkaisempiin hakutuloksiin. Hakukone vastailee nopeasti esimerkiksi urheilutuloksia, hintoja, säätä ja muita jokapäiväisiä tarpeita koskeviin kysymyksiin tarjoten tarvittaessa lisätietoa uudella sivupalkilla.
Bing osaa nyt myös tiivistää vastauksensa nopeasti, jos käyttäjän aika on kortilla. Microsoftin mukaan uudistukset soveltuvat esimerkiksi leipomisen kaltaisiin toimiin, joissa ne säästävät aikaa keräten tietoja useista lähteistä ja yhdistäen ne sitten helposti seurattavaksi kokonaisuudeksi.
Haluttaessa Bing tuottaa myös yksityiskohtaisia ohjeita, ja samalla niin ikään hakukoneen keskustelukyvykkyyttä on kohennettu. Jatkossa Bingin tulisi siis entistä sujuvammin ohjata käyttäjää kohti tämän haluamaa tietoa ja reagoida sujuvasti lisätarpeisiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tiedonhaun ohella Bingin uudistukset mahdollistavat sisällön luomisen hakukoneen avulla. Käyttäjä voi helposti pyytää apua esimerkiksi sähköpostin, markkinointiviestin tai muun vastaavan kirjoittamiseen, Microsoft kuvailee.
Mitä Bingiltä kysyykin, tuottaa se aina lähteet antamilleen tiedoille. Käyttäjää kehotetaankin itse varmistamaan tietojen paikkansapitävyys lähdekritiikkiä harjoittamalla.
Bing-hakukone toimii luonnollisesti esimerkiksi Microsoftin omalla Edge-selaimella, joka on niin ikään uudistunut. Selain sisältää uusina ominaisuuksina sisäänrakennetun, Bingiin perustuvan tekoälyavustajan, minkä ohella se osaa nopeasti luoda vaikkapa tiivistelmiä pitkistä teksteistä.
Microsoftin mukaan uudistusten taustalla on neljä merkittävää kehitysaskelta. Tekoälypalveluissa on ensinnäkin otettu käyttöön OpenAI:n kehittynein kielimalli, jota ChatGPT:kään ei vielä sisällä.
Hakutuloksia puolestaan on parannettu ohjelmistojätin omalla Prometheus-mallilla, joka on opetettu hyödyntämään muun muassa tekoälyyn perustuvia kielimalleja. Lisäksi tekoälyä on lisätty Bingin hakutuloksia käsitteleviin ominaisuuksiin, ja neljäntenä käyttökokemusta on yhtenäistetty selaimella, hakukoneessa ja Bingin chat-toiminnossa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uudistukset Microsoftin Bing-hakukoneeseen ja Edge-selaimeen on nyt julkaistu rajatulle käyttäjäjoukolle. Laajempi julkaisu on luvassa lähiviikkoina.
Mainos: Yli 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »