Google Kuvat päivittyy uusilla ominaisuuksilla. Pixel-puhelinten käyttäjät ja Google One -tilaajat voivat jatkossa muokata videoita yhä monipuolisemmin.
Google Pixel
- Android
- Alumiini + lasi
- 5,0" AMOLED -näyttö
- Sormenjälkilukija takana
- 12 Mpiks. kamera
- Qualcomm Snapdragon 821 -piiri
- 2770 mAh akku
Google Kuvat -sovelluksella voi vastedes muokata videoita entistä kattavammin. Videoihin saa lisättyä erilaisia tehosteita, jotka yhdessä tuttujen suodattimien kanssa auttavat luomaan sisällölle uutta ilmettä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ensi alkuun videotehosteita lisätään Google Kuviin kaikkiaan 12 kappaletta. Videoihin voi lisätä esimerkiksi julistemaisen tai retrotyylisen ilmeen, minkä lisäsi saatavilla ovat muun muassa kalansilmänäkymä, mustavalkonäkymä ja vanhanaikaisen vivahteen tuova tehoste.
Videotehosteita ja suotimia voi lisätä tiedostoihin rinnakkain, Google kertoo, eivätkä ne sulje toisiaan pois.
Videotehosteille on lisätty oma valintansa Google Kuvien muokkausvalikkoon. Tehosteita voi esikatsella vapaasti ja vertailla, mikä niistä miellyttää omaa silmää kaikkein parhaiten. Kun tuotos on valmis, tallentuu video alkuperäisen tiedoston rinnalle. Myös alkuperäinen tiedosto siis säilyy yhä kirjastossa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Videotehosteet tekevät Google Kuvista aiempaa monipuolisemman, mutta ne ovat saatavilla ainoastaan Google One -tilaajille ja Pixel-älypuhelinten käyttäjille. Tehosteet on nyt julkaistu.
Mainos: Yli 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »