Älypuhelinvalmistajana parhaimmin tunnettu, mutta myös monia muita laitteita tarjoava Xiaomi on julkaissut uuden ilmastostrategiansa.
Vuoteen 2030 mennessä Xiaomin tavoitteena pudottaa hiilidioksidipäästöjen määrää keskeisimmiltä liiketoiminta-alueilta on vähintään 70 prosentilla vuoteen 2021. Vuoteen 2040 mennessä päästöjä on pyrkimys tiputtaa vähintään 98 prosenttia vuoden 2021 tilanteesta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Xiaomin mukaan päästövähennystavoitteet pyritään yhtiön mukaan saavuttamaan etenkin tutkimalla ja kehittämällä puhtaampaa teknologiaa, laajentamalla elektroniikkajätteen kierrättämistä, sekä panostamalla kestävämpiin toimintoihin ja logistiikkaan.
Useimmilla suurilla teknologiajäteillä on omat ilmasto- ja päästövähennystavoitteensa. Esimerkiksi Apple tavoittelee vuoteen 2030 mennessä koko toimintansa, mukaan lukien myös tuotteiden toimitusketju valmistus mukaan lukien sekä tuotteiden käyttö, muuttamista hiilineutraaliksi. Apple aikoo saavuttaa oman tavoitteensa vähentämällä päästöjään 75 prosentilla muutaman vuoden takaisesta tasosta sekä kompensoimalla loput.
Xiaomi kertoo investoineensa viime vuonna yli 50 prosenttia tutkimus- ja tuotekehitysresursseistaan puhtaamman teknologian kehittämiseen, ja panostuksilla on saatu aikaan jo merkittäviä vaikutuksia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Xiaomin mukaan se on muun muassa kasvattanut älypuhelmiensa virtatehokkuutta 5G-energiansäästöteknologioilla, kuten automaattisesti mukautuvalla laajakaistatekniikalla sekä virrankäytön optimoinnilla. Kehittyneet piirit sekä Wi-Fi-yhteyksien tehonvalvonta ja dynaaminen lähetystekniikka ovat vähentäneet älypuhelinten virrankulutusta noin 30 prosenttia verrattuna edelliseen sukupolveen.
Xiaomin mukaan vuonna 2022 yli 100 miljoonaa älypuhelinta ja päätelaitetta hyödynsi Xiaomin pikalatausteknologiaa, joka säästi melkein 57 miljoonaa kilowattituntia energiaa ja 24 852 tonnia hiilidioksidiekvivalentteja päästöjä verrattuna perinteiseen pikalatausteknologiaan.
Xiaomi on myös vaihtanut esineiden internetin AioT-tuotteidensa pakkaukset litistettäviin pahvilaatikoihin ja poisti pakkauksista muoviset kantokahvat. Tämän päivityksen myötä yhtiön tuotteiden paperinkulutus pakkauksissa väheni keskimäärin 0,3 neliömetrillä ja muovin osuutta karsittiin noin 80 grammaa tuotetta kohden.
Lisäksi Xiaomi toteaa, että esimerkiksi vaihtamalla puhelimen väriteema tummaksi näytön energiankulutusta voidaan vähentää jopa 70 prosenttia tietyissä sovelluksissa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »