Google on julkistamassa uuden keskihintaluokan Pixel 7a -älypuhelimensa 10. toukokuuta Google I/O -tapahtumassaan muun muassa ensimmäisen uuden taittuvanäyttöisen Pixel Fold -älypuhelimen lisäksi.
Vaikka julkistusta saadaan yhä odottaa, on Pixel 7a:stakin paljastunut jo ennakkoon käytännössä kaikki.
Google Pixel 7a
- Android
- Muovi + alumiini
- 6,1" AMOLED HDR -näyttö
- Sormenjälkilukija näytössä
- 64 + 13 Mpiks. kamera
- Google Tensor G2 -piiri
- 4385 mAh akku
Nyt muutamaa päivää ennen virallista julkistusta Pixel 7a on nähty jo myös ei vain unboxing-videolla, jolla avataan puhelin myyntipakkauksesta, vaan myös purkuvideolla, jolla avataan koko puhelin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Alla ensin unboxing-video:
Ja tässä purkuvideo:
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kovin paljoa uutta videot eivät enää aiempien paljastusten jatkoksi pysty kertomaan, mutta niillä esille pääsee muun muassa Pixel 7a:n uutena ominaisuutena a-sarjassa saama langaton lataus. Se näkyy myös tietenkin selvästi sisäisesti puhelimessa latauskelan myötä. Korjattavuusarvosanaksi Pixel 7a sai PBKreviews-kanavalta 7,5 / 10.
Ulkoisesti Pixel 7a muistuttaa vahvasti edeltäjäänsä Pixel 6a:ta. Muotoilun peruslinjat ja esimerkiksi verrattain kookkaat reunukset näytön ovat säilyneet ennallaan. Designiin on kuitenkin tehty pientä hienosäätöä: takana puhelimen levyinen kamerakohouma sijaitsee hieman entistä alempana, ja vastaa nyt ilmeisesti metallisena Pixel 7:ää ja Pixel 7 Prota.
Pixel 7a:sta on tulossa neljä värivaihtoehtoa – harmaa, valkoinen ja vaaleansininen sekä rajatummin saataville odotettu pinkkiä ja oranssia yhdistävä koralli. Sivuilla Pixel 7a:ssa on antennijuovat, joka samalla kertoo niiden olevan metallia. Takapinta on muovia.
Pixel 7a on tarjoamassa keskihintaluokassa mielenkiintoisen ominaisuuskattauksen.
Etupuolelta pitäisi löytyä 6,1 tuuman ja Full HD+ -tarkkuuden AMOLED-näyttö. Uutuutena näytössä odotetaan olevan 90 hertsin virkistystaajuus.
Järjestelmäpiirinä Pixel 7a:n pitäisi sisältää sama Google Tensor G2 kuin Pixel 7 -huippupuhelimissakin, joten suorituskyvyn osalta keskihintaluokassa Pixel 7a on lähtökohdiltaan varsin vakuuttava. RAM-käyttömuistia (LPDDR5) on 8 gigatavua ja tallennusmuistia (UFS 3.1) 128 gigatavua.
Takakameroita on edelleen kaksi kappaletta: takana on uusi 64 megapikselin pääkamera Sony IMX787 -kennolla sekä 13 megapikselin ultralaajakulmakamera. Edeltävässä toukokuussa 2022 lanseeratussa Pixel 6a:ssa pääkamerankin tarkkuus oli vasta vain 12 megapikseliä. Etukameran tarkkuus on 10,8 megapikseliä.
Pixel 7a:n tuki langattomalle lataukselle on vielä melko harvinainen ominaisuus keskihintaluokassa. Tuetun langattoman latauksen tehon tosin pitäisi olla vain 5 wattia. Pixel 7a:n akun tyypillinen kapasiteetti on 4 400 milliampeerituntia.
Mainos: Yli 1 500 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »