Tallennuslaitteista ja -palveluista tunnettu Western Digital on joutunut tietomurron kohteeksi. Tietomurto tapahtui jo viime viikon puolella.
Western Digitalin mukaan ulkopuolinen kolmas taho sai pääsyn joukkoon yhtiön sisäisiä järjestelmiä 26. marraskuuta. Tarkemmin Western Digital ei ole vielä yksilöinyt tapahtumia ja tietomurtoon johtaneita syitä.
Kyseessä oli mahdollisesti niin sanottu ransomware-hyökkäys, jossa hyökkääjät vaativat lunnaita salattujen tietojen avaamiseksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Tähän mennessä tehtyjen tutkimusten perusteella yhtiö uskoo, että luvaton osapuoli on saanut tiettyjä tietoja järjestelmistä, ja pyrkii ymmärtämään näiden tietojen luonteen ja laajuuden”, Western Digital tiedotti maanantain aikana.
Tietomurron seurauksena Western Digitalin palvelut ovat yhä poissa käytöstä tämän artikkelin julkaisuhetkellä tiistai-iltapäivänä 4. huhtikuuta. Western Digitalin tilannetietosivulla mainitaan niin sen Cloud-, Proxy-, Web-, Authentication-, Emails- ja Push Notifications -toimintojen olevan alhaalla.
Viimeisessä päivityksessä 3. huhtikuuta tilannetietosivulla Western Digital toteaa, että ”meillä on tällä hetkellä palvelukatkos, joka estää asiakkaita pääsemästä palveluihin My Cloud, My Cloud Home, My Cloud Home Duo, My Cloud OS 5, SanDisk ibi ja SanDisk Ixpand Wireless Charger”.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Tiimimme työskentelee kiireellisesti ratkaistakseen ongelman ja palauttaakseen pääsyn mahdollisimman pian. Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvaa vaivaa ja kiitämme kärsivällisyydestänne”, Western Digital toteaa.
Western Digitalin My Cloud -pilvipalvelu mahdollistaa tavallisesti asiakkaiden pääsyn NAS-verkkolaitteisiin tallennettuihin tiedostoihinsa verkon kautta.
Western Digital on todennut ottaneensa käyttöön proaktiivisia toimia liiketoimintansa turvaamiseksi ja työskentelevänsä palvelujen palauttamiseksi takaisin käyttöön. Tapahtunutta tietomurtoa tutkitaan ulkopuolisen kyberturvallisuusyrityksen kanssa, minkä lisäksi Western Digital tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa.
Mainos: Yli 1 500 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »