Apple on päättänyt jättää nimittämättä uutta teollisen muotoilun johtajaa.
Perinteisesti teollisen muotoilun johtaja on vastannut Applella laajasti sen laitteiden designista. Tehtävän jättävä Hankey toimi pestissä noin kolmen vuoden ajan. Hän nousi tehtävään Applen pitkäaikaisen design-johtajan Jony Iven jätettyä yhtiön ja perustettua oman itsenäisen design-yhtiönsä, jonka yhtenä asiakkaana Apple edelleen jatkoi, kunnes yhteistyösopimus päättyi viime vuonna.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Teollisen muotoilun johtajana Evans Hankey raportoi Applen operatiiviselle johtajalle Jeff Williamsille.
Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman on nyt paljastanut lähteisiinsä perustuen, ettei Apple aio nimittää suoraa seuraajaa Hankeylle lopettaen näin teollisen muotoilun johtajan roolin. Kyse on merkittävästä muutoksesta Applen johtorakenteessa sekä tuotekehityksen johdossa, sillä teollisen muotoilun johtajan rooli on ollut olemassa Applella kymmeniä vuosia ja Applen tuotteiden designia on perinteisesti pidetty yhtenä sen tuotteiden suurimmista kilpailuvalteista ja asiana, joka erottaa Applen tuotteet muista.
Gurmanin mukaan jatkossa noin 20 henkilön ”ydinryhmä teollisia muotoilijoita” raportoi suoraan operatiiviselle johtajalle Jeff Williamsille, jonka vastuut Applella näyttävät jälleen kasvavan. Tavanomaisten operatiivisen johtajan töidensä lisäksi Williams on jo aiemmin johtanut Apple Watchin kehitystä. Häntä on jo pitkään pidetty selvimpänä kandidaattina toimitusjohtaja Tim Cookin seuraajaksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uudessa järjestelyssä Applen kokeneimmat muotoilijat tulevat saamaan kannettavakseen suuremmat roolit, mutta ketään heistä ei suoraan nimitetä teollisen muotoilun johtajaksi. Raportoidusti osa Applen luovista työntekijöistä ei ole ollut mielissään design-osaston tiukemmasta linkittymisestä Applen toiminnoista vastaavaan, Williamsin johtamaan ryhmään.
Yhteensä Applen teollisen muotoilun tiimissä työskentelee kymmeniä henkilöitä.
Iven jättäessä Applen reilu kolme vuotta sitten Apple ei valinnut tilalle uutta kokonaisvaltaista design-johtajaa, vaan jakoi tuolloin teollisen muotoilun ja toisaalta ohjelmisto- ja käyttöliittymäsuunnitelun tehtävät Evans Hankeylle ja Alan Dyelle. Hankeyn jättäessä yhtiön Alan Dye on jatkamassa yhä Applella työtään ohjelmisto- ja käyttöliittymäsuunnittelun johdossa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »