Motorola on vahvistanut julkistavansa uuden huippupuhelimensa Kiinassa torstaina 15. joulukuuta. Kiinan markkinoille Moto X40 -mallinimellä saapuvaa puhelinta odotetaan myöhemmin globaaleille markkinoille Motorola Edge 40 Prona.
Motorolan tulevan huippupuhelimen kuvat paljastuivat jo lokakuun lopulla Kiinan TENAA-viranomaistietokannasta ja sittemmin joulukuun alussa puhelimesta nähtiin myös tutun vuotajan Steve Hemmerstofferin eli OnLeaksin yhteistyössä MySmartPrice-sivuston kanssa julkaisemat yksityiskohtaiset mallinnoskuvat.
Motorola Edge 40 Pro
- Android
- Lasi + alumiini
- 6,67" AMOLED HDR10+ -näyttö
- Sormenjälkilukija näytössä
- 50 + 50 + 12 Mpiks. kamera
- Qualcomm Snapdragon 8 Gen 2 -piiri
- 4600 mAh akku
Motorolan yltä löytyvässä ennakkokuvassa on näkyvissä mahdollisesti kaksi puhelinta, joista toisessa ei olisi näkyvissä reikää etukameralle. Moto X40 voikin saada rinnalleen jälleen näytönalaisella etukameralla varustetun version.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Moto X40 on yksi ensimmäisiä älypuhelimia Qualcommin uudella, 16. marraskuuta julkistetulla huippuluokan Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiirillä. Tänä vuonna Motorola ei kuitenkaan ehtinyt läheskään ensimmäiseksi Snapdragon 8 Gen 2 -puhelimeksi, sillä Vivo julkisti Snapdragon 8 Gen 2:lla varustetun X90 Pro+:n jo 22. marraskuuta.
Viime vuonna Motorola ehti ensimmäisenä julkistamaan Snapdragon 8 Gen 1 -puhelimen esittelemällä Edge X30:n Kiinassa 9. joulukuuta. Myöhemmin 24. helmikuuta sama älypuhelin julkaistiin globaaleille markkinoille Motorola Edge 30 Pro -mallinimellä.
Kiinassa Moto X40 -nimellä julkaistavan Motorola-huippupuhelimen globaalin version Edge 40 Pro -mallinimi sai vahvistuksen viranomaistietokannasta jo marraskuussa. Myös tällä kertaa Edge 40 Pron julkaisua voidaan odottaa tulevan alkuvuoden aikana.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uudessa Motorola-huoppupuhelimessa on reunoilta kaareva AMOLED-näyttö. Näytön on kerrottu kaartuvan kaikilta neljältä reunaltaan, mitä näyttäisi olevankin kuvien perusteella mahdollista. Viranomaistiedot ovat myös paljastaneet jo AMOLED-näytön 6,67 tuuman koon, 2400×1080 pikselin tarkkuuden ja 10-bittisen 1,07 miljardin sävyn väritoiston. Huhujen mukaan näyttö voi tukea jopa 165 hertsin virkistystaajuutta. Sormenjälkilukija sijaitsee näytön alla.
Takana Moto X40 sisältää kolme takakameraa ja LED-kuvausvalon vasemmassa yläkulmassa sijaitsevassa kulmistaan pyöristetyn neliön muotoisessa kamerakohoumassaan. TENAA-tietokanta on kertonut kameroiden tarkkuudeksi 50, 50 ja 12 megapikseliä. Todennäköisesti sekä pää- ja ultralaajakulmakamera ovat tarkkuudeltaan 50 megapikseliä, ja 12 megapikselin kamera on telekamera vielä tuntemattomalla määrällä optista zoomia.
Järjestelmäpiirin rinnalla tuleva Motorola-huippupuhelin sisältää TENAA-tietokannan mukaan 8, 12 tai peräti 18 gigatavua RAM-käyttömuistia sekä 128, 256 tai 512 gigatavua sisäistä tallennusmuistia. Muistikorttipaikkaa ei ole.
Akun kapasiteetiksi TENAA-tietokannassa on ilmoitettu 4 950 / 4 450 milliampeerituntia. 3C-viranomaislistaus on vahvistanut puolestaan pikalatauksen tehoksi 68 wattia, joskin huhuissa esillä on ollut myös 125 watin pikalataus.
TENAA-viranomaiskuvissa nähty tyylivaihtoehto Moto X40:stä on varustettu mattaviimeistellyllä takapinnalla, joka voi olla myös tekonahkaa. Motorola on useammissa aiemmissakin älypuhelimissa tarjonnut tekonahkapintaisia vaihtoehtoja lasipintaisten rinnalla. Puhelimen mitat ovat 161,3 x 73,9 x 8,5 millimetriä ja paino 196 grammaa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »