Suomalainen hyvinvointisormuksestaan tunnettu Oura Health nimittää uudeksi toimitusjohtajakseen Tom Halen. Ouran edellinen toimitusjohtaja Harpreet Singh Rai kertoi joulukuussa 2021 jättävänsä tehtävänsä.
Oura kertoi hiljattain nostaneensa julkistamattoman määrän rahoitusta viimeisimmällä rahoituskierroksellaan, jolla yhtiö arvostettiin 2,55 miljardin dollarin eli 2,3 miljardin euron arvoiseksi. Lisäksi maaliskuun lopulla Oura kertoi ylittäneensä 1 miljoonan myydyn Oura Ring -sormuksen rajan.
Ouran uusi toimitusjohtaja Tom Hale on toiminut aiemmin SurveyMonkey-palvelun omistavan Momentive Globalin johtajana President-tittelillä. Hän auttoi yhtiötä listautumaan pörssiin vuonna 2018, ja Halen kokemuksen pörssilistautumisesta kerrotaankin olleen yksi tekijä hänen toimitusjohtajanimityksen takana. Aiemmin Hale työskenteli johtajana myös Homeawaylla sen listautuessa pörssiin ja myöhemmin myytäessä yhtiö Expedia Groupille.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Myös Ouran suunta voi siis kulkea kasvun jatkuessa kohti pörssilistautumista.
Bloombergin haastattelussa Hale kommentoi suunnitelmanaan olevan laajentaa Ouran houkuttelevuutta yrityksille ja rakentaa uusia tapoja hyödyntää sormuksista kerättävää tietoa terveyteen liittyvässä tutkimuksessa.
”On olemassa monia mahdollisuuksia”, Hale sanoi haastattelussa. ”Sormusta voidaan käyttää sairauksien havaitsemiseen ja työhön paluuseen. Kuntoilun ympärillä toimivien organisaatioiden kanssa on paljon tehtävää.”
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Hale aikoo myös tutkia sosiaalisten ominaisuuksien lisäämistä Oura-sovellukseen, kuten omien tietojen jakamista pienelle, luotetulle ryhmälle läheisiä. ”Ihmisten yhdistämisessä terveyden, hyvinvoinnin ja kuntoilun tiimoilta on paljon arvoa”, Hale totesi.
Oura perustettiin vuonna 2013. Yhtiöllä on edelleen merkittävää toimintaa myös kotikonnuillaan Oulussa tuotekehityskeskuksen muodossa, vaikka merkittävä osa Ouran toiminnasta onkin nykyään Yhdysvalloissa.
Oura esitteli kolmannen sukupolven version hyvinvointisormuksestaan lokakuussa 2021.
Oura-sormuksessa on sensorit aktiivisuuden, sykkeen sekä sykevaihtelun mittaamiseen. Lisäksi se kykenee tarkkailemaan myös unirytmiä muun muassa hengitystä ja kehon lämpötilaa seuraamalla, ja unen seuranta onkin ollut aina Ouran käytössä keskiössä. Kolmannen sukupolven mallin yhteydessä esiteltyjä uudistuksia ovat muun muassa sykkeen seuranta myös päivällä ja harjoitusten yhteydessä, veren happipitoisuuden seuranta, parannettu unen vaiheiden seuranta sekä päivitetyt lämpötila-anturit, joita on seitsemän kappaletta.
Oura on saanut osakseen myös kritiikkiä erityisesti kolmannen sukupolven sormuksensa lanseerauksen yhteydessä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Oura on siirtynyt osin tilauspohjaiseen liiketoimintamalliin, ja 314 tai 419 euron hintaisen sormuksen lisäksi on käytännössä ostettava myös alun kuuden kuukauden ilmaisjakson jälkeen 5,99 euroa kuukaudessa maksava Oura Membership -tilaus, sillä ilman sitä tarjolla olevat tiedot ovat suppeita käsittäen vain kolme viimeistä päivää eikä lisätoimintoja ole saatavilla.
Kolmannen sukupolven sormusten kysyntä on kuitenkin myös ollut kovaa, osittain aiempien sormusten käyttäjille suunnattujen tarjousten myötä, mikä toisaalta johti kohtuuttoman pitkiin toimitusaikoihin kolmannen sukupolven lokakuisen lanseerauksen jälkeen.
Oura ei ole kertonut tulosluvuistaan vuodelta 2021. Myös vuoden 2020 tilinpäätöksen se toimitti kaupparekisteriin myöhässä vasta alkuvuodesta 2022.
Kauppalehden mukaan Oura Healthin liikevaihto kasvoi 116 prosentilla ylsi 57,7 miljoonaan euroon vuonna 2020 edellisvuoden 26,7 miljoonasta eurosta. Liiketulos nousi myös positiiviseksi lähes 1,9 miljoonaan euroon ja tilikauden voitto oli 2,2 miljoonaa euroa. Kasvu on todennäköisesti jatkunut myös vuonna 2021.
Ouraan sijoituksia ovat tehneet muun muassa Forerunner Ventures, Googlen Gradient Ventures, Michael Dellin MSD Capital, Salesforcen perustaja Marc Benioff, näyttelijä Will Smith sekä entinen koripalloilija Shaquille O’Neal. Myös suomalainen Lifeline Ventures sijoitti Ouraan jo sen alkuvaiheessa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »